Helsingin Kalamaraton 2017

Onpahan takana taas huikea viikonloppu. Täynnä erilaisia tunteita, isoja onnistumisia ja suuria pettymyksiä, jotka kaikki kuuluvat yleisestikin kalastukseen lajina. Yli 30h valvomista ja nyt tässä välissä nukuttu ne siitä johtuneet univelat pois silmistä, joten on hyvä aloittaa kirjoittaminen. Tässäpä hieman kertomusta, miten tämän vuoden Kalamaraton-kilpailu osaltamme oikein sujui. Tavoitteena kisassa on siis saada Helsingin rajojen sisältä mahdollisimman monta eri kalalajia 24h aikana. Kisa alkoi lauantaina klo 12 ja loppui sunnuntaina klo 12. Olimme mukana samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna, joukkueella nimeltä Team Sormi Suussa. Joukkueeseen kuuluu sekä entinen luokkalaiseni kalakoululta,  tamperelainen kivenkova kalamies Kalle, että myöskin varsinkin onkimis,-ja pilkkitaidostaan tunnettu jyväskyläläinen Elli. Huoltajanamme toimi tänäkin vuonna lajikalastuksen kova nimi, ainakin meille suoranainen guru nimeltään Jesse. Tavoitteenamme oli parantaa viime vuotista tulosta (25 lajia), ja tietenkin olla mahdollisimman korkealla lopullisessa tuloslistassa. Henkilökohtaisesti itselläni oli myöskin tarkoituksena tallentaa mahdollisimman moni kalalaji kameralle, että saataisiin blogiin hyvä määrä kuvia, mutta se tavoite ei kuitenkaan kisan temmellyksessä muistunut enää mieleen.

Treeneihin olimme varanneet 3 kokonaista päivää ja treeneissä lähinnä varmistelimme että kalastettavat lajit olisivat siellä missä niiden pitäisi olla sekä etsimme sopivia kalastustyylejä niiden saamiseen. Treenit menivätkin varsin mallikkaasti sillä löysimme jotain lajeja jotka olivat viime vuoden kisassa kadoksissa, mutta joidenkin toisien lajien kohdalla asia olikin päinvastainen. Treeneissä kyllä sattui ja tapahtui noin niinkun muuten. Auton avaimet oli meille treenien suurin ongelma pitää hallussa. Ensin torstaina jätettiin auton avaimet auton takakonttiin, ovien ollessa lukossa. Siinäpä ei tietenkään auttanut kuin soitella lukkoseppiä paikalle, mutta olivat hieman liian tyyriitä meidän kisabudjetille. Species Fishing Teamin Juha kuitenkin soitti paikalle poliisituttavansa, jotka tiirikoivat ovet auki että pääsimme jatkamaan treenejä. Seuraavana päivänä itse onnistuin hukkaamaan auton vara-avaimen johonkin, todennäköisesti mereen..

Treeneissä tullut vimpa

Treeneissä tullut kolmipiikki

Edellisenä yönä oli nukuttu vain vähän reilu 4 tuntia, sillä olimme olleet yömyöhään asti treenaamassa lirkkipaikkoja ja sieltä saavuttuamme sidoimme kisaa varten vielä muutamat lirkkitapsit lisää ja kävimme nukkumaan. Kisa-aamu koitti, ja jännitys kasvoi.

Ajelimme hyvissä ajoin Honkaluotoon, josta Kalamaraton starttaisi taas kerran. Kävimme hoitamassa ilmoittautumisen ja juttelimme lukuisille tutuille jotka paikalla olivat. Oli kyllä mahtavaa taas nähdä, kuinka tiivis yhteisö tuo "Kalamaraton perhe" on! Lähtöhetki läheni, joten kävimme rannassa virittelemässä onget pyyntikuntoon, itse ainakin pistin jopa madon koukkuun valmiiksi että se ei ollut kuin onkia vaan kun lähtö tapahtuisi. Enää muutama minuutti lähtöön... 3minuuttia... 2minuuttia.. 1 minuutti.. SAA ONKIA! Onget nopeasti veteen, ja tästä se 24h taas lähtee käyntiin. Alkuun kalat olivat todella tiukassa, mutta saimme kuin saimmekin tavoittelemamme 7 lajia heti alusta: ahven, lahna, pasuri, mustatäplätokko, salakka, särki ja vimpa. Kalle ja Elli hoitivat nämä lajit kyllä täysin, itse en saanut yhtään sellaista lajia joka olisi ollut meille uusi, mutta onneksi tämä on joukkuekisa niin sillä ei ole niin väliä! Onget kasaan ja pieni ajomatka nopeasti seuraavaan paikkaan.

Kalle onnistui onkimaan kaikki tuosta paikasta tarvitsemamme lajit, kolmipiikin, sorvan sekä kiisken, jonka jälkeen annoimme kalat Jesselle joka kiikuttaisi ne Honkaluotoon tunnistettaviksi ja me itse kisaajat lähdimme kohti töröpaikkaa. Myöhemmin saimme kuulla että 10 lajin saantiaikamme oli 13.31 ja se taisi olla noista ajoista neljänneksi paras.

Töröpaikalla oli monta joukkuetta, mutta emme antaneet sen häiritä. Törö annettiin minun vastuulleni ja samaan aikaan Kalle sekä Elli yrittivät onkia vierestä turpaa. Olisikohan kymmenisen minuuttia mennyt kun sain törön ylös. Melkein heti sen jälkeen Kalle tartutti lahnan, jota emme siis enää kisaa varten tarvinneet. Kalle väsytteli lahnan (n.800g) rannan viereen, kun siihen hyökkäsi yhtäkkiä kiinni todella nätti hauki. Hauki piti lahnasta jonkin aikaa kiinni, mutta päästi lopulta irti. Tämän jälkeen oli pakko hakea jigisetti sekä uistimet autosta ja kokeiltava ottaisiko tuo sama hauki uudestaan. Ensimmäinen heitto ja PAM! Ottaa se näköjään. Kovan rallin jälkeen Kalle otti kalan liplockiin ja se oli siinä! Viime vuoden kisasta meiltä puuttumaan jäänyt hauki oli nyt siinä. Tiputti melkoisen kiven harteilta ettei tarvinnut sitä enää muualta käydä yrittämässä. Tästä veijarista otimme vain kuvat kisapassin ja kilpailijakortin kanssa ja päästimme kalan vapauteen.

Turpia ei tuosta paikasta enää näkynyt, joten päätimme ajella kohti ruutana/suutaripaikkaa. Rantaan päästyämme virittelimme onget ja menimme koettamaan onneamme. Olisikohan mennyt 10 sekuntia kun sain jo suutarin ylös. Kun sain sen irroitettua ja laskin ongen veteen, meni varmaankin sama 10 sekuntia kun sain jo ruutanankin. No tässä paikassa ei tarvinnut kauaa olla, onget kasaan, autolle ja kohti seuraavaa paikkaa! Siellä piti hetken aikaa viettää, mutta Kalle kuitenkin nosti silakan ylös ja matka jatkui kohti Mäkkäriä, koska pitäähän sitä nyt välillä syödäkin.

Ruokatauon jälkeen lähdimme yrittämään piikkimonnia. Kyseisellä paikalla meinasi venähtää hieman aikaa, mutta lopulta Kallen kohoa alkoi joku kuljettelemaan pinnalla ja piikkimonnihan se siellä! Hienoa hienoa, nyt on jo 16 lajia täynnä! Hauskintahan tässä on se, että Kalle ei ole saanut piikkimonnia kuin kahdesti elämässään. Viime vuoden kisassa sekä tämän vuoden.

Piikkimonnin jälkeen käväisimme onkimassa hopearuutanaa ja se oli yhtä helppo kuin sen odotettiinkin olevan. Kukas muukaan sen nappasi kuin Kalle! Kuva on treeneissä saadusta kalasta, kisassa saadusta ei tullut kuvaa otettua.

Hopearuutanan saatuamme suuntasimme kohti illan/yön ensimmäistä lirkkilajia, kivennuoliaista. Kivennuoliaispaikalla jouduimme odottamaan ainakin tunnin, että aurinko laski. Eli pieni laskelmavirhe ja yksi hukattu tunti, mutta ei anneta sen haitata tekemistä. Kivennuoliainen osottautui meille todella hankalaksi, etsimme sitä lamppujen valossa todella kauan. Pääsimme Kallen kanssa tarjoamaan syöttiä monelle kalalle, mutta joko emme vain osanneet tai sitten ne pitivät yksinkertaisesti suunsa kiinni. Itse taisin päästä tarjoamaan syöttiä jopa kahdeksalle kalalle, Kalle viidelle ja lopulta tuo hänen viides nähty nuoliainen hyväksyi tarjouksen. Kuvaa tästäkään kalasta ei ole, mutta tästä kuvasta nyt näkee hieman ruuhkaa pelipaikoilta:

Seuraavaksi kohteenamme oli ennalta treenattu lirkkiranta, mistä käytännössä kaikkia normaaleja lirkkilajeja olisi hyvä mahdollisuus saada. Rauhassa saimme lirkkiä toisilta joukkueilta, Kallen hoitaessa meille käytännössä kaikki lajit. Hietatokko, kivisimppu, kymmenpiikki sekä kivinilkka nousivatkin sangen nopeasti. Kalle lirkki nopeasti myöskin liejutokon. Alla olevissa kuvissa sekä kivisimppu että hietatokko.

Yritimme etsiä mutua, mutta yhtäkkiä otsalamppuni valokeilassa olikin jotain todella, todella paljon hienompaa. Ainakin itselleni. Sen pää näkyi hieman kivenkolosta ja vaikka en moista ollut ikinä livenä nähnytkään, arvasin heti mikä on kyseessä, ei se voi olla mikään muu. MUSTATOKKO! Huusin Kallelle että nyt äkkiä tänne, täällä on 110% varma mustatokko! Siinä ajassa mitä Kalle paikalle juoksi, kerkisi kala menemään toisen kiven alle piiloon. Tiputin lirkin kyseiseen kiven koloon mihin näin kalan menevän näyttääkseni sen Kallelle. Kalle katsoi hieman eri kulmasta, nähdäkseen että kala lähestyi syöttiä. Pian Kalle sanoikin että "nyt se otti sen!" ja vaistonvaraisesti nostin vapaa ylöspäin ja nostin kalan suoraan Kallen lippikseen. Vielä pikainen vilkaisu kohti kalaa että onko se varmasti se ja siinä kohtaa en voinut enää itseäni pidätellä. Päästin ilmoille sellaisen onnenhuudon, että sen kuuli varmasti jokaikinen Helsingin lirkkijä. Elämänpiste mustatokko oli siinä ja mihin paikkaan! Kalamaratonissa! Vaikka kala onkin pieni, niin tärisin aivan kuin olisin saanut ennätyshauen, ellen jopa enemmän. 

Hetken aikaa mun täytyi itseäni keräillä, lirkkimisestä ei olisi tullut silloin mitään. Tässä kohtaa huoltajamme Jesse saapui vasta paikalle ja pidimme pienen palaverin, heittelimme yläfemmoja sekä haleja koko joukkueen kesken. Nyt olisi jäljellä meidän lirkkilajilistalta enää mutu. Jesse heitti Kallelle, joka oli selkeästi aivan liekeissä, että sen on noustava 2minuutissa tai hän menettää lirkkimestarin tittelin. Kalle otti tästä kopin, ja lähti lirkkimään. Ei siinä paljoa kauemmin mennyt kuin se 2minuuttia, ja hänen suunnastaan kuuluikin jo huuto "MUTU!". Huh huh, todella kovaa suorittamista! 25lajia kasassa, edellisvuoden lajimäärä siis kasassa ja kisaa oli jäljellä vielä n.10h. Tässä välissä oli hyvä käydä huoltoasemalla hiukan kahvittelemassa ja syömässä, että jaksettiin jatkaa taas kalastusta. Onneksi lirkkilajit on jo saatu, oma selkäni ei nimittäin kovin kauaa pidempään olisi kumara-asennossa seisoskelua kestänyt.

Pikkuhiljaa aamu alkoi sarastamaan Helsingissä, joten oli aika lähteä kokeilemaan lähes kaikille joukkueille isoksi kompastuskiveksi noussutta allikkosalakkaa. Sitä yritimme melkoisen kauan, kunnes päätimme luovuttaa ja kokeilla mahdollisesti myöhemmin uudestaan. Turpaa kävimme onkimassa aluksi sieltä mistä aiemminkin, mutta ei se vieläkään ollut kotona. Treeneissä niitä olimme sieltä kuitenkin saaneet monta, oikeastaan kisaa edeltävänäkin päivänä mutta kisassa niitä ei siellä näkynyt.

Lähdimme kokeilemaan toisaalta, missä tapasimmekin toisen joukkueen joille turpa oli noussut. He potkaisivat meitä hieman oikeaan suuntaan, joten sinne siis. Kiitos vielä todella paljon heille! Itselläni ei tuolla ollut silloin mukana enää kuin virveli johon oli viritetty pohjaonki, onkeni olin jättänyt autoon. Ellillä kuitenkin onneksi oli onki mukana ja jokusen tovin ongittuamme Elli sen onnistuikin sieltä nappaamaan! Olihan huikeata nähdä se riemu Ellin kasvoilta, kun hetkeen ei hänelle ollut onnistumista uuden lajin saamisesta tullut. Mutta Kalamaraton on edelleenkin täysin joukkuekisa, ei yksilö. Saavutuksia juhlitaan joukkueena, pettymykset kärsitään joukkueena.

Nyt nokka uudestaan kohti allikkosalakka paikkaa. Kovin kauaa emme sitä kerkiä onkimaan, kun se jo tuleekin! Aivan huikeata, ollaan toinen joukkue joka sen on saanut tänä vuonna! Tämäkin laji kirjataan tuloksiin Ellin ansiosta!

Parisen tuntia kisaa jäljellä ja lähdimme yrittämään kuhaa. Sain kuhan melko nopeasti, mutta valitettavasti se oli 40cm, eli siis alamittainen. Kallella oli hyvä tärppi heti perään, mutta se ei jäänyt kiinni. Valitettavasti aika riensi ja emme kuhaa onnistuneet jallittamaan, joka harmittaa jälkikäteen äärettömästi, mutta minkäs teet. Matka kävi Honkaluodon vieressä sijaitsevaa seipipaikkaa, ja piti vain luottaa siihen että sieltä se seipi nousisi. Kävellessämme kyseiselle kivikolle, kuulimme toiselta joukkueelta että AC Delirium olisi saanut sieltä pienen siian. Vau, me kaikki varmasti ajattelimme, aika hemmetin siisti juttu nimittäin! Ajateltiin kuitenkin että se on varmasti niin tuuri laji että siihen ei ole mitään saumoja, joten pysyttäydyimme seipisuunnitelmassa. Kävelimme tuolle kivikkokärjelle, jossa oli todella ahdasta ja paljon muita joukkueita. Vaihdoin kuulumiset AC Deliriumin Ollin kanssa, ja kysyin häneltä että "kaipa sopu sijaa antaa?" osoittaen hänen ja hänen joukkuelaisensa välissä olevaa kiveä. Olli vastasi että "tottakai" joten uskaltauduin heidän väliinsä. Kauaa ei mennyt, kun vasemmalla puolellani seisova Tuomas huikkasi melko kovaa että siinä se taas on! Käännähdin katsomaan taakseni ja siikahan hänellä oli kädessään.

Sitten katsoin omaa kohoani että hetkinen, missäs se on? Nostin vapaa ja kalahan siellä on, noin 15cm hopeinen kaveri. Otin kalan käteeni ja huomasin samantien että ei hemmetti, tällähän on rasvaevä! SIIKA! Laji jota en todellakaan odottanut, että ainakaan meidän joukkue sitä saisi! Kyseinen kala pisti oman onkeni niin sekaisin että oma onkimiseni olisi siltä erää paketissa, joten lähdin kävelemään hieman sivummalla olevan joukkueeni luokse. Huusin heille että nyt ollaan nimittäin kärkikahinoissa tiukasti mukana! Kyseinen kala nimittäin nosti lajimäärämme 28. ja meidät kisan kolmanneksi. Ylävitoset heitettyämme, kävelin Honkaluotoon viemään kalan tunnistettavaksi, samalla kuin loppu joukkue tavoitteli vielä seipiä. Sitä ei kuitenkaan ikinä tullut, joten lopulta kävelimme kaikki yhdessä Honkaluotoon odottamaan lopullisia tuloksia. Lopulta selvisi kuitenkin että Species Fishing Team, jolla oli ennen kisan viimeistä tuntia 27 lajia, olivat saaneet myöskin allikkosalakan. Heillä oli nopeampi 10 lajin palautusaika, joka nosti heidät meidän ohitsemme pronssiselle mitalille.

Tässä kohtaa oman mieleni valtasi sellainen tunnemyrsky, mikä jälkikäteen kaduttaa aivan älyttömästi. Lannistuin, tulin jopa surulliseksi. Ahdisti, masensi ja oikeastaan siinä tuli käytyä niin paljon asioita omassa päässä lävitse että ei mitään järkeä. Tämä varmasti näkyi muille silloin Honkaluodossa olleille ja jälkikäteen nukuttuani kisaväsymyksen pois, harmittaa itseäni suuresti. Se miten sen näytin, kaduttaa eniten. En kyennyt puhumaan juuri mitään, mietiskelin kaikennäköistä vain itsekseni, vetäydyin käytännössä "kuoreeni". En edes onnitellut mitalisteja, se vain yksinkertaisesti unohtui tuossa tunnemyrskyn myllertäessä sisälläni. Noin vahvat tunteet johtuivat isosta pettymyksestä höystettynä yli 30h valvomisen tuomalla väsymyksellä.  En ole ennen kisoja juuri käynyt, joten en osannut käsitellä tätä pettymystä oikein. Siispä haluankin näin yleisesti pahoitella tätä tapahtunutta erittäin suuresti. Haluan nyt jälkikäteen onnitella jokaista mitalijoukkuetta, kolmanneksi hienolla loppukirillä noussutta Species Fishing Teamia, toiseksi tullutta AC Deliriumia ja koko kisan voittanutta Symbioosin kalakerhoa! Kovaa te kaikki veditte, huikeeta suorittamista! Unohtamatta kuitenkaan niitä joukkueita jotka tekivät parhaansa vetäessään koko kalamaratonin lävitse, se on jo yksi sellainen saavutus johon ei jokainen pystyisi. Tiedän että kaikki tekivät kisassa parhaansa ja ovat valmiita tekemään sen ensi vuonnakin, niin mekin.

Me ylitimme itsemme, saimme kolme lajia enemmän kuin viime vuonna, ja nämä kolme olivat oikeastaan sellaisia lajeja joita emme ikinä ole saaneet, ainakaan Helsingistä tai varsinkaan Kalamaratonissa: liejutokko, mustatokko sekä siika! Ensi vuonna toivottavasti näemme jälleen Honkaluodossa, jos vaan itse saan armeijasta vapaata. Siihen asti, kireitä kaikille tasapuolisesti!

Team Sormi Suussa/ Arttu Kuiri

Elämäni ensimmäinen toutain ja ennätyskuha!

Muutaman kerran menneellä viikolla tuli käytyä elämäni ensimmäistä toutainta yrittämässä Vanhankaupunginkosken suvannolla. Saaliiksi noilta kolmelta reissulta jäi vain karvaita karkuutuksia ja pistihän se miettimään että mitä tässä nyt tekee väärin. Kovilta toutainmiehiltä sain vinkkejä rannalla sekä sosiaalisessa mediassa, mutta en vain saanut kaloja ylös asti.

Eilen kuitenkin päätimme taas lähteä kaveriporukalla koittamaan onneamme tuohon varsin tunnettuun urbaaniin kalapaikkaan. Mukaan tarttui lusikoiden ja niiden heittämiseen tarkoitetun setin lisäksi myöskin jigisetti, jolla tulisin koittamaan suvannon syövereissä uiskentelevia kuhia jos toutaimet vetäisivät jälleen pidemmän korren. 4,5 tuntia kerkisimme tyhjää heittämään lusikoilla, toutainten pomppiessa aivan vieressä.

Lopulta ajattelin että nyt saa riittää, otin jigisetin, pistin Illexin 90mm UV Dexter shadin kiinni ja heitin. Annoin jigin vajota pohjaan, kolme nopeata kammenpyöräytystä ja PAM! Todella kova tärppi, vastari ja nyt on parempi kala kiinni! Arvelin sen jo heti alkuun olevan toutain, ja niinhän se olikin. Lyhyen rallin jälkeen pääsin ottamaan kalaa pyrstöstä kiinni, ja nostamaan sen laiturille. Huh huh.. Nyt on hieno fiilis! Elämäni ensimmäinen toutain on tosiasia, 4 reissua se vaati mutta vihdoin ja viimein se on siinä! Kala jonka koukuttamisesta ja saamisesta olen haaveillut vuosia!  Nopeiden kuvien, sekä punnitsemisen jälkeen kala takaisin elementtiinsä. Kala painoi 2,97kg.

Pienen fiilistelytuokion jälkeen jatkoin heittämistä. En montaakaan heittoa kerinnyt heittämään samalla jigillä, kunnes taas pamahti, ja kala kiinni! Alkurallien jälkeen päättelin kalan olevan jälleen toutain, mutta kun sen näin ensimmäistä kertaa, hieman hämmästyin. Se onkin hienon kokoinen kuha! Vieressä kalastanut kalastaja toi minulle haavin, johon sainkin pienen väännön jälkeen kalan ujutettua. Kala irti, kuvat, mittaukset, punnitukset ja kala takaisin. Kyseessä oli selkeästi mätiä sisällään pitävä naaraskuha, tälläisten yksilöiden palautus takaisin vesistöön on erityisen tärkeää jotta se pääsee laskemaan mätimunat kun sen aika tulee. Kalan mitoiksi selvisi 65cm ja 3.05kg, joten kala oli elämäni isoin heittojigauskuha! 

Näiden kalojen jälkeen oli kyllä hyvä lopettaa. Vaikka kaloja ei paljoa tullutkaan, voitanee tässä tapauksessa sanoa että laatu korvaa määrän. Vanhankaupunginkosken suvanto on mahtava urbaani kalapaikka, Helsingin ytimessä. Porukkaa on tietenkin paljon, mutta sen kanssa pitää vaan voida elää jos siellä mielii kalastaa. Muistakaa että alueelle tarvitsee erillisen suvantoluvan, jonka saa ostettua sekä vieressä sijaitsevasta Ruodon Helsingin liikkeestä, VKK:n Meri-Infosta että myöskin netistä osoitteesta www.kalakortti.com.  Ulkopaikkakuntalaiselta lupa maksaa 10€/vrk tai 40€/kausi, ja helsinkiläiseltä 5€/vrk tai 20€/kausi. Näin keväällä suvannolta on mahdollisuus saada vaikka miten isoja mörköjä, mutta pitäkää vastuullisen kalastuksen periaatteet mielessä. Esimerkiksi tuollaisella mätiä täynnä olevalla naaraskuhalla jonka itsekin sain, on paljon tärkeämpi rooli vesistössä, kuin meidän pannullamme. Jos ruokakuhia mielii ottaa, ne kannattaa ottaa pienemmistä yksilöistä, esimerkiksi 42cm(lakisääteinen alamitta) - 50cm ja niitäkin kohtuudella. 

Ilo on huomata että alueella toimii paljon kalastuksenvalvojia, kiitos heille hienosta työstä jota teette! Heiltä sain kuulla että alueelta löytyi taas kerran valitettavan monia luvattomasti kalastavia, joka on kyllä sääli. 

Kiitoksia kaikille jotka luitte tämän kirjoituksen! Katsellaan, mitä seuraaviin teksteihin keksitään. :)

Menestystä Jigicupin Paraisten osakilpailusta!

Viime viikolla pistin Eränkävijän Elämää- Facebook sivulleni pientä tiiseriä siitä, että lauantaina olisi tiedossa Jigicupin Paraisten osakilpailu Lund Boats Finlandin väen kanssa. Tiimiini (Team Lund Boats Finland 2) kuuluisi Aki Erola, sekä kivenkova itseäni vuoden nuorempi Anssi Vottonen. Samalla kilpailu olisi myöskin ensimmäinen jigikalastuskilpailuni ikinä!

Koko reissuhan lähti käyntiin sillä, että kalastusopas Timo Narinen otti minut opaskeikaltaan palatessa kyytiin kotoani Tuusulasta torstai-iltapäivällä. Matka jatkui kohti Lohjaa, josta Aki nappasi minut kyytiin ja jatkoimme matkaa kohti Tammisaarta, jossa Aki asuu. Pääsin (kiitos siitäKIN) majoittumaan hänen luonaan to-pe välisen yön ja aamulla ajoimme taasen kohti Lohjaa josta koukkasimme sekä reissussa käytössämme olevan veneen, että myöskin Anssin tavaroineen kyytiin. Veneenä kisassa tulisi toimivan Lund Alaska 2000, koneenaan Mercury 125hv OptiMax. Veneen elektroniikka: 2x Lowrance HDS Gen-3 9", 1x Lowrance HDS Gen-2 7", MotorGuide xi-5 Fresh Water 80lbs sekä Talon matalanveden ankkuri. 

Vihdoin ja viimein matka alkoi kohti Paraista, kuitenkin parin mutkan kautta (kauppareissu sekä omien välineiden hakeminen kalakoulun asuntolalta). Majoituksena tällä reissulla toimi Airisto Span vuokramökki ja olihan huikea mökki huikealla paikalla! Team Lund Boats Finland 1 (Timo Narinen sekä Olavi Forsman) oli käytännössä olleet koko päivän treenaamassa ja saimmekin vähän väliä kuvia heidän treenien sujumisesta. Ahvenia ja haukia oli kuulemma löytynyt hyvin, joista isoimpina 101cm hauki sekä 30-35cm ahven. Mahtavaa, kalaa siis löytyy! 

Veneen laskun sekä tavaroiden mökkiin siirtämisen jälkeen mekin pääsimme pariksi tunniksi lähtemään vesille treenaamaan, lähinnä luotailemaan meille kaikille ennestään kalastuksellisesti tuntematonta kisa-aluetta. Kuhaa löysimme paljon, tosin pieniä. Hauki ja ahven jäivät meille totaaliseksi mysteeriksi, joten päätimme luottaa lauantaina siihen kuuluisaan moukan tuuriin. Treeniaikaa ei yksinkertaisesti ollut tarpeeksi koko alueen kattamiseen, joten löysimme vain vähän potentiaalisia kalapaikkoja.

 Kun palailimme mökille, olivat toisenkin miehet tiensä sinne löytäneet, ja saunakin odotteli jo lämpimänä. Siinä sitten saunottiin, syötiin ja juotiin hyvin ja kävimme untenmaille, sillä tulevasta päivästä tulisi raskas. 

Aamulla heräilimme, söimme aamupalat ja lähdimme pikkuhiljaa valumaan kohti kisa-aluetta. Yöllä oli ollut pakkasta ja vene oli aivan kuurassa. Löysimme veneestämme myöskin kivan yllärin, kun toisen joukkueen kaverit olivat käyneet jättämässä kalaonnen toivotukset veneeseemme. Kiitti jätkät, tää muistetaan! 

Kisa-alueelle päästyämme kävimme ilmoittamassa joukkueemme mukaan kisaan, sekä osallistuimme "kipparikokoukseen" jossa kisanjärjestäjät kertoivat säännöt yhteisesti kilpailijoille jne. Kello alkoi hipomaan kisan alkamisaikaa, joten kaikki siirtyivät veneisiin ja kun kello löi 10.00 tapahtui näyttävä yhteislähtö.  Hienon näköistä se todellakin oli, kun toinen toistaan komeampia ja isompia kalastusveneitä paahtoi täyttä häkää "mansikkapaikoille".

Itse aloitimme kisan pieneltä karikolta selkeän hauen kutulahden edestä, ja ensimmäisellä heitolla onnistuin kuin onnistuinkin jallittamaan 35cm mittaisen hauen. Peli on siis auki jo ensi minuuteilla! 

Tästä ei kuitenkaan pitkään mene, kun Anssi väsyttää haaviin asti jo toisen hauen, edeltäjäänsä liki tuplat isomman 64cm kalan. 10 minuuttia ja homma näyttää hyvältä! Ylävitosten jälkeen kala haavista kisajärjestäjien antamalle mittalaudalle ja kuvien jälkeen takaisin kasvamaan. Jigicupin kisat ovat siis täysin C&R- kisoja, mutta tietenkin sillä varauksella että vakavasti loukkaantuneet kalat täytyy lopettaa, mikä on täysin oikein, jos on havaittavissa että kala ei röykytyksestä yksinkertaisesti selviä.

Hyvä fiilis heti kisan alkuun kuitenkin hieman kaikkosi, sillä vieressä toisessa veneessä kalastavat onnistuvat, ja saavat heti oman kalamme jälkeen näytille 104cm kalan. Toisaalta, ei voi olla kuin onnellinen heidän puolestaan, nimittäin onhan se törkeän hieno kala ja varsinkin kisassa! Tämä yksilö kuitenkin valitettavasti vammautui niin pahasti kiduksista, että vapauttaminen ei ollut mahdollista joten kala jouduttiin päästämään päiviltä. Mutta tämä kuuluu vastuulliseen kalastukseen. Jos tiedetään että kala vammautuu niin pahasti että vapauttaminen ei yksinkertaisesti onnistu kalan vuotaessa käsiin, on jokaisen itseään vastuullisena kalastajana pitävän lopetettava kalan kärsimykset, niin ikävältä kuin se tuntuukin.

Samalla kuin oma joukkueemme kalasti haukia, oli toinen joukkue saanut kortin täyteen (3kpl) ahvenia. Mahtavaa Olli ja Timo! Oma tuurimme loppui kuitenkin tähän 64cm kalaan, ja liki 5 tuntia käytössä olevasta 6 tunnista etsimme syöviä kuhia ja ahvenia, vain muutamia alamitta kuhia saadaksemme. Tätä se treenin puute teettää, alkoi pikkuhiljaa homma tuntumaan siltä että ei tästä tule mitään, mutta silti oli vain pakko löytää luottoa omaan tekemiseen ja jatkaa. Periksi ei pidä antaa! Lopulta päätin nöyrtyä ja käyttää käytössä olevan viimeisen oljen korren: kilauttaa kaverille. Ei siinä kohtaa enää muuta voinut, joko nöyrtyä kohtaloonsa tai sitten tehdä tämä. Kilautuksen kohteeksi osui alueella paljon kalastanut, Piispanristin Kalastuskeitaassa työskentelevä kalastusopas Mika Häkkinen. Selitin Mikalle tilanteen, että nyt ollaan umpikujassa, ja hän kysyi paljonko kilpailuaikaa on vielä jäljellä. Sanoin että vähän reilu tunti, ja hän opasti kuin opastikin meidät kisa-alueella sijaitsevan saaren nurkalle. Siitä hän on onnistunut itse tänä keväänä löytämään kaikkia tarvitsemiamme lajeja, ahventa, kuhaa sekä haukea. Kiittelin Mikaa kovasti avustuksesta, ja suuntasimme tuolle paikalle niin sanotusti urku auki.

Kyseisen saaren nurkalla ei ollut muita kisaajia, joten keulamoottori veteen ja heittämään. Heti ensimmäisellä heitolla Anssilla tärppäsi 28cm ahven, ensimmäinen varma ahvenkontakti tänään! Koimme tästä erittäin suuren motivaation kohotuksen, ja jatkoimme rannan heittämistä.

Eipä aikaakaan kun itselläni tärppäsi pieneen ahvenjigiin hieman vauraammin ja jo kalan ensipotkuista tajusin sen olevan hiukan parempi hauki. Väsyttelin kalaa varovasti, sillä minulla oli perukkeena vain 0,50mm fluorocarbon ja settinäkin oli todella kevyt ahvenen jigaukseen tarkoitettu setti. Kun saimme kalan haavittua, niin samalla jigi pomppasikin kalan suusta, se oli siis todella huonosti kiinni! Onneksi matkassa oli hieman tuuria, ja kasvatimme juuri haukitulostamme 64cm->75cm! Mahtavuutta, kerrassaan mahtavuutta. 

Aikaa oli jäljellä enää noin puoli tuntia, ja saimme kuin saimmekin juuri mitan täyttävän kuhan vielä kaivettua samasta paikasta. Tällä kertaa kala iski kiinni Akin tarjoilemaan jigiin. Huh huh, nyt meillä on tilastoissa jo 28cm ahven, 75cm hauki, sekä 42cm kuha. 

Tässä kohtaa teki mieli vain hymyillä ja hymyillä. Muillakin on varmasti vaikeaa, joten jätkät hei, me ollaan mukana pelissä! Saimme vielä pari haukea, jotka olivat kuitenkin pienempiä kuin tuo 75cm, joten ne pystyi vapauttamaan suoraan ilman mittailuita tai kuvailuja. Vain varttitunti ennen loppua sekä Anssilla että Akilla kuha kiinni! Molemmat kalat tulivat ylös, Akin kuha oli pituudeltaan hiukan alle alamitan eli lakisääteisen 42cm, mutta Anssin kuha taasen oli jopa sentin yli, eli 43cm. Huikeeta, nyt meillä on kuhakorttikin täysi (2kpl)! 

Emme kuitenkaan uskoneet tämän  riittävän kuin ehkä 10 parhaan joukkoon, joten yritimme vielä kalastaa ahventa tuosta saaren kohdasta, mistä Anssi onnistui ainokaisemme koukuttamaan. Tärppejähän sateli sieltä täällä ja minulla oli Anssin kanssa yhdet kiinnikin, mutta nämä kamppailut päättyivät kalojen voittoon eli irtoamiseen. Noh, se kuuluu lajin luonteeseen. Ajan loputtua lähdimme ajamaan kohti rantaa ja päätimme olla katsomatta tuloksia liveseurantapalvelusta. Toivoimme päässeemme 5 parhaan joukkoon, mutta ajattelimme sen olevan vain kaukainen haave. Kisassa oli kuitenkin todella kovatasoisia kavereita mukana. 

Veneen kiinnitettyämme laituriin, oma hermoni ei enää pitänyt. Oli pakko vaivihkaa katsoa tuloksia kännykästä, ja jähmetyin hetkeksi tulokset nähdessäni. Näenkö oikein, vai lukeeko meidän nimet kohdassa 2.? Piti hieman hieraista silmiäni, tässä on pakko olla joku virhe. Ei ollut, olimme oikeasti tulleet kisassa toisiksi! Vain 9cm päähän kisan voittaneesta joukkueesta, eli yhden noista harmittavista lopun ahvenen karkuutuksista päähän. Tiimiläisenikään eivät oikein voineet uskoa sitä, kun kerroin että olemme sijoittuneet toiseksi. Siinä taisi jokunen ylävitonen ja halauksen poikanenkin vaihtua, oli se tunne vaan jotain niin sanoinkuvailemattoman hienoa! Ja hei, jos tähän pystyy joukkue jolla on maskottina kananmunia kattilassa (munat padassa) niin se on jo kova!

Team Lund Boats Finland 2 tulokset: yhteensä 188cm. Saadut kalat: ahvenia 1kpl (28cm), kuhia 2kpl (42cm ja 43cm) sekä hauki (75cm).

Team Lund Boats Finland 1 sijoittui kisassa sijalle 7. tuloksena yhteensä 143cm. Saadut kalat: 3kpl ahvenia (28cm, 26cm sekä 25cm) sekä hauki (64cm).

Enää edessä olikin vain palkintojenjako ja kotimatka...

Tämä oli itselleni henkilökohtaisesti ensimmäinen kerta päästä Lundin, unelmieni veneen kyytiin ja toivottavasti ei viimeinen. Todella hieno vene tuo Alaska, erittäin vakaa, tilava ja ennen kaikkea siitä on kiva kalastaa! Jos porukkaa kiinnostaa tutustua Lundiin ja sen venemalleihin enemmän, niin suosittelen ottamaan Lund Boatsin Aki Erolaan tai Timo Nariseen yhteyttä, he osaavat varmasti vastata kaikkiin kysymyksiin. Jos niikseen sovitte, niin joitakin malleja on varmasti myöskin mahdollisuus päästä näkemään livenäkin ainakin Lohjalla. 

13-Fishingin Concept C-kela sekä saman brändin Fate Black-vapa olivat minulla tämän reissun niinikään testissä. Fiilis mitä niistä jäi näin äkkinäiseltään, on se että onpahan huikea setti! Kelalla heitin kokoajan käyttämättä peukaloa (tarkoituksella) testatakseni kuinka herkkä se on sotkeentumaan ja tekemään ns. heittojumeja. Kertaakaan en siimoja sotkuun sillä saanut, ja se jos joku on ihme. Kelan jarru oli todella hyvä, ja tappiin asti väännettynä sai vetää pohjasta todella kovaa ilman että puola hievahtikaan. Kela on todella hiljainen heitettävä sekä myöskin kelattava. Ei voi muuta sanoa kuin että vahva suositus! 

Jigeinä itselläni reissulla toimivat parhaiten Gunkin Grubby Shadit, sekä Relaxin Super Banjot.

Kiitokset.. Noh, mistäköhän sitä edes näissä aloitettaisiin. Ensimmäisenä kiitos kisamme ja päivämme pelastaneelle kaverilleni Kalastuskeitaan Mikalle. Olen/olemme sulle yhden velkaa! Kiitos että mahdollistit tämän meille, ilman tätä vinkkiä tulos olisi ollut aivan toisenlainen. Kiitokset koko Lund Boatsin väelle, ja isoiten tottakai joukkuekavereilleni Akille ja Anssille. Ootte huikeita jätkiä, me kestettiin, ja tultiin todella suurien vaikeuksien jälkeen näin hienoon lopputulemaan! Vaikka meille paikka lopussa neuvottiinkin, niin ei ne kalat sieltä itsestään veneeseen asti tulleet. Ne piti jonkun myöskin saada ottamaan, tartutettua, väsytettyä, haavittua, mitattua, kuvattua, ja ennen kaikkea vapautettua omaan elementtiinsä. Me vedettiin hyvin! Kiitoksia myöskin kisanjärjestäjille, tämä kokemus kyllä herätti itsessäni sen kuuluisan "kisakärpäsen"! Southwest Fishing Toursin Mikeylle vielä erityiskiitokset että saan käyttää myös sinun ottamiasi kuvia.

Kiitokset kaikille lukijoille, loppuun vielä muutamat Mikeyn ottamat kuvat! :) 

Iltapisto haukikalaan!

Eilinen oli kohtuullisen rankka sekä pitkä päivä, joten en jaksanut enää kotiin palattuani kirjoitella tätä kirjoitusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ensinnäkin, kouluni on nyt Paraisilla käyty, ja olen valmis kalastuksenohjaaja, kunhan paperit saapuvat postissa. Kiitoksia koko kalakoulun väelle, olipahan huikeat 3 vuotta, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan!

Niin kuin aiemmin olen maininnut, olen tämän 3 vuotta asunut Kalakoulun asuntolassa. Nyt olikin tullut aika, jolloin kaikki tavarat piti hakea sieltä pois, joten päivän agendana oli hypätä aamulla kaverini Patrikin kyytiin Keravalta, jonka kanssa ajoimme hakemaan tavaroitani koululta. Tämän jälkeen ajaisimme kohti Tammisaarta, jossa pääsisimme muutamaksi tunniksi valkovenäläisen kalastusoppaan, Anton Fishermanin kyytiin. Antonista sen verran tietoa jo tähän, että hän opastaa Suomessa sekä venäläisiä, valkovenäläisiä ja muita itä-Euroopan kalastusturisteja.

Aamulla noin klo.9.00 Pate kurvasi pihaan, otti minut kyytiin ja lähdimme pienen eväiden ostoreissun jälkeen ajamaan kohti Paraista. Matkaan meni parisen tuntia, koululla pakkasimme siellä odottavat tavarani autoon ja siivosimme sekä huoneeni että solun luovutuskuntoon. Aikaa jäi vielä monta tuntia, joten päätimme käydä koulun rannassa kokeilemassa onneamme jigauksessa, kuitenkin vain pari tärppiä saaliinamme. Koululta lähdimme kohti Piispanristin Kalastuskeidasta, sillä halusin käydä pikaisesti moikkaamassa 3 vuotta kantakalastuskauppanani toimineen Keitaan henkilökuntaa. Jonkin aikaa siellä vierähtikin, kuulumisia vaihdellen ja kello alkoi tikittämään sellaista tahtia, että olisi parasta lähteä pian ajamaan kohti Tammisaarta, jossa pitäisi olla klo. 16.30.

1,5 tunnin ajomatka jälleen ja saavuimme Tammisaaren satamaan n.klo 16. Olimme sen verran etuajassa, että meillä oli hyvää aikaa laittaa kalastusvälineet kasaan ja vaihtaa vaatteet hieman asiallisempiin kalastuksen kannalta. Puoli tuntia vierähti nopeasti ja kalastusopas Mika Vornasen venekunta alkoi siintää näköpiirissä kohti kyseistä satamaa. Samassa veneessä oli kyydissä myöskin illan oppaamme, Anton Fisherman. Kun he pääsivät satamaan, heitimme nopeat morot ja Mika antoi Patelle lainaksi myöskin setin jossa oikean kätinen kela, itse kun kelaan vasemmalta niin ei moista ollut lainata. Kiitos Mikalle setin lainasta ja muutenkin oli mukava törmätä!

Kamat Antonin NorthSilver veneen kyytiin ja pikemmittä mukinoitta kohti iltapiston ensimmäistä paikkaa! Vedenlämmöt sekä keli eivät olleet puolellamme, lämmöt huitelivat 10-12 asteessa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, eikä tuultakaan juurikaan ollut. Mutta tänne asti on tultu, joten ei muuta kuin paiskomaan!

Ensimmäinen paikka tarjosi meille vain pari seuriota, pienet kalat tykkäsivät seurailla Illexin Dexter shadia 250mm koossa. Isoja kaloja kyllä näkyi viistokaiussa veneen molemmilla sivuilla, mutta ei meidän tarjontamme kelvanneet ja kalat jäivät pohjaan murjottamaan. Seuraavassa kaislanreunassa kaloja löytyi, ei tosin mitenkään koolla pilattuja. Minulle ja Patelle kuitenkin peli auki pienillä puikkareilla. Itse kärsin todella pahoista tartuttamisongelmista, sillä vain 1/5 tärpistä jäi kiinni. Tätä puikkorallia emme jaksaneet pidempään katsella, sillä aikaa oli rajallisesti ja lähdimme etsimään sitä yhtä isompaa. 

Teimme siirtymän Antonin "salaiseen lahteen". Tämä lahti oli kuitenkin tällä kertaa tyhjä, paitsi että pääsin yhden "kalan" kanssa testaamaan Komodon jarruja oikein todenteolla.. Olimme reilun 150m päässä eräästä mökistä, jonka rannasta lähti vene tulemaan kohti. Heitin heiton lahden keskustaan, jolloin kyseinen Busteri vain kovensi vauhtia, ja aivan tarkoituksella ajoi suoraan siimani päältä, ja se takertui moottorin potkuriin. Muutaman sekunnin jouduin pitämään vavastani tosissani kiinni, ettei se lähtenyt veneen matkaan, ja pian onneksi siima katkesi. Olipahan törkeä temppu! Pienen kiroilun ja kansainvälisen käsimerkin näyttämisen jälkeen keräsimme itsemme ja lähdimme seuraavaan kaislanreunaan. 

Täältäkään emme kaloja onnistuneet koukuttamaan, vaikka niitä meille muutamaa tarjottiinkin, ja yksi niistä jätti Paten uistimeen tärppäämisen jälkeen melko hyvät pyörteet pintaan. Tämä ei selkeästi ollut mikään paras päivä, kalat vain räpelsivät kumejemme pyrstöjä. 

Siirryimme saman salmen toiselle laidalle heittämään jälleen kaislanreunaa, josta onnistuin vihdoinkin tartuttamaan yhden parin kilon kalan. 

Jatkoimme saman reunan heittämistä, kunnes Antonilla tärppäsi reilusti kovemmin ja hän pääsi väsyttämään mammaa illan viimeisille hitaille.  Kala lähti heti juromaan pohjia pitkin ja arvasimme sen olevan reilusti edeltäjiään isompi. Kala pyrki kokoajan veneen alle, kunnes Anton sai sen nostettua pintaan tottunein ottein ja minä sain kalan ensimmäisellä yrittämällä haavin pohjalle. Huikea kala! Yläfemmat heitettyämme ja rokkenrollia huudettuamme punnitsimme kalan haavissa jolle haavin painon vähennyksen jälkeen jäi painoa 8,6kg! Pikaiset kuvaukset kalan kanssa ja kala mittaamisen (105cm) jälkeen takaisin odottelemaan kudun alkamista.

 Tämän huikean hienon hauen jälkeen vaihdoimme vielä paikkaa illan viimeiseen lahdukkaan, josta emme saaneet kuin yhden tärpin. Tämän kalan voin sanoa olleen elämäni hauki, sillä näin kun kala otti Dexter shadin suuhunsa ja liian hätäisen vastarin seurauksena kala ei jäänyt kiinni. Kala vielä vilautti kylkeään jäähyväisiksi ja hyvä etten itkuun pillahtanut, kala oli nimittäin ainakin omalla mittapuullani todella jäätävä. Pituutta löytyi varmasti 115-120cm ja se oli todella lihavassa kunnossa. Noh, tätä kalaa ei ollut tarkoitettu minulle..

Kun tämä tapahtui, päätimme jättää kalastuksen tältä päivältä ja ajella kohti lähtösatamaa. Vaikkakin itselleni tai Patelle ei mitään mainitsemisen arvoista osunutkaan, oli todella hienoa että Anton sai noinkin hienon kalan moisella pikapistolla. Reissu oli muutenkin erittäin mahtava, läppä lensi, opimme Paten kanssa paljon uutta ja muutenkin mikäs noin hienossa kelissä oli kalastella huikeassa porukassa! Kiitos kaikille reissussa mukana olleille, toivottavasti pääsemme tekemään moisen reissun vielä tulevaisuudessakin. Kiitoksia huippuopas Antonille siitä että tämä iltapisto järjestyi ja saimme olla mukana!

Kiitoksia myöskin kaikille lukijoille, muistakaahan kirjoitella palautetta ja käydä tykkäämässä uusista Facebook-sivuistani, löydätte sivut nimellä Eränkävijän elämää.

Loppuun vielä muutamia fiilistelykuvia :)