Nyt kun on saanut nukuttua reissusta jääneet univelat pois silmistä, on hyvä aloittaa kirjoittamaan. Kaverin kanssa olimme jo paria kuukautta aiemmin sopineet lähtevämme kalastamaan lohta Tornionjoen Matkakoskelle spinfluga-menetelmällä, tuttavallisemmin siis punttia heittämällä. Hommaan soveltuvan 7000 kokoluokan Ambassadeurin hyrräkelan ostin reissun päällä, ja ennestään itselläni oli punttivapana 12 jalkainen BFT:n Strike Sakura. Perhoja tuli reissulle sidottua lähes päivittäin jonkin verran ja niitä tuli testiin myöskin kavereilta. Tälle vuodelle Tornionjoelle tuli spinflugahommiin myöskin 1-haara pakko, joka oli erittäin positiivinen sääntöuudistus.
Vihdoin koitti tuo kauan odotettu keskiviikko aamu, jolloin J-P haki minut kyytiin ja matka kohti pohjoista alkoi. Reilun 8h ajon jälkeen pääsimmekin Ruotsin puolella jokea sijaitsevan Kukkolaforsenin leirintäalueelle jossa meitä odottikin majoitukseksi varaamamme mökki. Vieressä virtasi Tornionjoen Kukkolankoski.
Kävimme siinä sitten moikkaamassa kavereita ja pikkuhiljaa aloimme virittelemään kalakamoja valmiuteen. Kalastus alkaisi Ruotsin aikaan klo. 00.01, joten lähdimme hyvissä ajoin pelipaikoille jotta ennen Matkakoskella käyneet kaverimme voisivat neuvoa hieman heittolinjoja ja pahimpia kiviä ettemme menettäisi pohjaan niin paljoa tavaraa.
Vihdoinkin kello löi 00.01 Ruotsin aikaa ja pääsin heittämään ensimmäiset heittoni tässä paikassa. Tämän vuotinen aloitus oli varsin rauhallinen, tapahtumia ei tainnut olla, mutta heittämistä piti vain jatkaa sitkeästi. Parin tunnin heittämisen jälkeen tunsin aivan erilaisen kolahduksen kuin kivien kolahtelut, sellaisen hämmentävän imaisun. Nostin vaistomaisesti vavan pystyyn, tää ei muuten ole pohja! Kajautin ilmoille "KALA!" huudon jotta toiset osaavat kelata omat siimansa pois edestä. Kaksi rajua pään heilautusta, joiden jälkeen kala hyppää ilmaan, laskeutuu alas ja irtoaa. Kokeneemmat osasivat arvioida kalan +10kg kalaksi. Jokainen joka on hiemankin tietoinen vastoinkäymisistäni lohenkalastuksen saralla tietää, että olin jo tottunut karkuutuksiin. Normaalisti minua on ärsyttänyt suunnattomasti, mutta nyt en pystynyt muuta kuin nauramaan. Kelasin vehkeet pois vedestä, tarkastin koukun, sehän oli oiennut ja todennäköisesti aiheuttanut kalan äkillisen irtoamisen. Kuvassa vielä perho mikä kelpasi irronneelle kalalle.
Heitimme vielä tämän tapahtuman jälkeen viitisen tuntia ja tapahtumia ei enää tullut, joten päätimme lähteä mökille nukkumaan. Illalla kävimme vielä heittämässä, jotkut onnistuivatkin jotain saamaan mutta tapahtumat olivat kuitenkin vähissä. Perjantaina kaverillani Ripalla tärppäsi kunnolla samasta kohdasta josta itse olin oman kalani onnistunut toissa yönä karkuuttamaan. Kala oli aluksi rauhallinen, mutta sitten kun lähdettiin niin lähdettiin kerralla! Kala painoi alemman kosken alas ja Ripa juoksi perässä. Pian Ripa kuitenkin onnistui pysäyttämään kalan virran reunassa sijaitsevaan akanvirtaan, josta Juha sen haavitsi tottunein elkein. Ikinä en ole noin isoa lohta nähnyt, joten innoissani hehkutin kalaa jo yli 20 kiloiseksi. Kokeneemmat kaverit kuitenkin toppuuttelivat, että ei se niin iso ole. Myöhemmissä punnituksissa kalan painoksi osoittautui 16,4kg, aivan törkeän hieno kala! Onneksi olkoon Ripalle vielä tätäkin kautta.
Itselleni ei tänäkään päivänä tullut tapahtumia, joka jäi ehkä hieman kaivelemaan sillä kalastus olisi nyt Matkakosken kohdalta taputeltu omalta kohdaltani, sillä illalla klo 22.00 alkoi Ruotsin puolella viikonloppurauhoitus. Jätin ajatuksen kytemään päähäni, että josko sitä jäisi vielä ensi viikoksi? Nyt kun sinne olin kerrankin päässyt, niin eihän sieltä enää pois halunnut. Ajatus tästä kyllä hieman pelotti, koska joutuisin turvaamaan täysin kavereihin kyydityksien kohdalla, sillä J-P jonka kanssa alunperin tulin lähtisi sunnuntaina ja itsenikin oli sillä kyydillä tarkoitus lähteä pois.
Seuraavana aamuna kävimme J-P:n kanssa Suomen puolella heittämässä noin tunnin, mutta suoraan jäämereltä puhaltava tuuli ja muutenkin kylmä keli oli meille liikaa. Ripan porukka oli lähdössä samaan aikaan itsellenikin entuudestaan tuttuun Bodeniin jahtaamaan taimenia, joten ajelimme heidän perässään sinne. Tänään oli lepopäivä, joten ihan hirveästi ei tullut heitettyä. Bodenissa oli todella loistava keli, joten kävimme ostamassa pizzat ja niitä syöden nautimme rannassa kesäisestä kelistä. Joku sieltä onnistui hienon 3kg taimenenkin saamaan.
Tässä kohtaa olin jo varma, että jäisin Matkikselle vielä seuraavaksikin viikoksi. Kaveri antoi minulle Harjugårdenin numeron, josta sainkin varattua itselleni huoneen ma-pe. Su-ma yön nukuin kavereiden mökin sohvalla Kukkolassa ja heidän kanssaan kävin sitten maanantaina lunastamassa huoneeni. Tästä eteenpäin kulkisin Harjugårdenissa mökissä majoittautuvien Lassen, Ollin, Esan ja Jannen kanssa joella. Kävimme vielä illan heittämässä, mutta koska kalatapahtumia ei ollut, päätimme lähteä majoitukseen nukkumaan ja lähteä aamulla uudestaan yrittämään.
Heräilimme tiistai aamuna viiden aikoihin, söimme aamupalat ja pääsimme lähtemään joelle kuuden maissa. Noin tunnin heittämisen jälkeen tunsin tärpin, tein vastarin ja kala kiinni! Iso se ei kuitenkaan ollut, joten aloin jo väsytyksen aikana miettimään että ei varmaankaan ole lohi, sillä lohet tähän aikaan vuodesta tuolla ovat yleensä reilusti isompia. Pian näinkin välähdyksen kalasta, jonka tulkitsin jo vedessä pieneksi taimeneksi. Taimenet ovat Tornionjoella rauhoitettuja, joten pyrin väsyttämään kalan mahdollisimman nopeasti rantaveteen, irroitin yksihaarakoukun joka oli nätisti kalan suupielessä ja päästin kalan sen kummemmin sitä kuvailematta takaisin Matkakosken kuohuihin. Kuitenkin tämä pieni taimen lisäsi motivaatiotani heittämiseen kummasti. Tiesin tehneeni heti jotain oikein, olin löytänyt heittolinjan jota voi mukavasti heittää ilman että puntti tai perho jää kokoajan pohjaan ja olin myöskin saanut kalan ottamaan. Ajattelin mielessäni että eiköhän ne lohetkin uiskentele suurinpiirtein samoja reittejä, kuin taimenetkin.
Reilun tunnin kerkisin heittämään ja sitten alkoi taas tapahtua. Kaverini Anssi tuli viereeni heittämään ja heti hänen ensimmäisellä heitollaan tärppäsi! Anssin vapa taipui rajusti ja hän lähti oman "KALA!" huutonsa saattelemana kävelemään kalan perässä joen rantaa alaspäin, jonne kalallakin oli suunta. Jonkin ajan päästä hän palasi, lohi mukanaan. Kala oli todella komea, 116cm pitkä ja painoltaan 15,8kg kojamo.
Kovinkaan kauaa en tuon kalan jälkeen kerinnyt heittämään, kunnes omankin siiman päässä alkoi tapahtua kummia. Heitin, uitin tuota samaa linjaa mitä olin aamusta asti uittanut ja juurin ennen kuin olin kelaamassa settiä pois alavirrasta, tunsin pehmeän tärähdyksen vavassani, vapa pystyyn ja nyt on painoa! "KALA!" huuto pääsi suustani ja vihdoin ja viimein pääsin itsekin lähtemään kala siiman päässä kohti alavirrassa sijaitsevaa lahdukkaa, josta kala olisi mahdollista haavita. Välillä joutui muutaman juoksuaskeleenkin ottamaan, mutta onneksi kala pysähtyi tuon lahdukan kulmalle, johon sen halusinkin pysähtyvän. Yritin parhaani mukaan ohjailla kalaa, että siimat ei rispaantuisi rannassa oleviin teräviin kiviin. Jonkun aikaa sitä sainkin väsytellä, kunnes vihdoin ja viimein haavimiehenä toiminut Juho sai kalan haavin perukoille. Huh huh, mikä tunne silloin valtasikaan mieleni! Elämäni ensimmäinen kirkas merilohi oli vihdoin siinä ja samalla uusi lohiennätykseni. Vihdoinkin peli auki, eikä aina vain karkuutuksia. Punnitsimme ja mittasimme kalan ja lukemiksi selvisi 8,95kg ja 98cm. Aivan mahtava kala, kannatti jäädä vielä viikoksi! Nyt on koko reissu pelastettu! Kala otti kaverini Mikan sitomaan kelta-oranssiin kettusiipiseen putkiperhoon ja koukku oli hienosti kalan suussa yläleuassa kiinni. Kun myöhemmin fileerasin kalaa, selvisi että se oli RKTL:n merkkaama kala. Minun pitää lähettää merkki, jonka jälkeen saan tietooni milloin kala on merkattu, missä se on merkattu ja kuinka monen merivuoden jälkeen se on palannut jokeen kutupuuhiin. Joella on 1 kalan kiintiö/vrk, joten luonnollisesti kalastukseni loppui siihen ja loppupäivän sainkin istuskella rantatörmällä ja fiilistellä.
Keskiviikkonakin minulla oli kala kiinni, mutta se pääsi harmillisesti irti 2 metriä ennen haavia. Siihen olin normaalisti tottunutkin, joten eipä sille minkään voinut. Kuuluu lajin luonteeseen!
Itselleni reissun viimeisenä aamuna, torstaina, lähdimme jälleen joelle kuuden aikoihin aamulla. Edellisinä päivinä aamu oli ollut selkeästi paras aika kalan tulollisesti, joten odotukset olivat korkealla. Tälläkin kertaa heti rantaan päästyämme kahdella miehellä oli kala kiinni, saavuimme siis juuri hyvään aikaan. Molemmat noista väsyttelyistä päättyivät kuitenkin kalan kannalta hyvin. Rannassa oli melkoinen ruuhka, joten ei ollut toivoakaan päästä kalastamaan sitä yhtä linjaa, jolta olin kalatapahtumia onnistunut saamaan. Tilanteeseen tuli kuitenkin muutos kun olin heittänyt 10 heittoa hieman alempana. Kivi jonka päältä heittäessäni olin kaikki kalakontaktini aloitusyön karkuutusta lukuun ottamatta saanut, vapautui siinä kalastaneen miehen jätettyä punttinsa pohjaan. Hetkeni koitti, kelasin oman settini ylös ja ryntäsin tuolle kivelle heittämään jo aiemmilta päiviltä tuttua linjaa.
Odottelin rauhassa omaa heittovuoroani ja kun se vihdoin tuli, heitin ja hetken settiä uitettuani tunsin jälleen pehmeän repäisyn. Vapa pystyyn ja kala kiinni! Tämä oli selkeästi pirteämpi tapaus, se veti nimittäin siimaa kelalta todella nopeasti ja minulla tuli pienimuotoinen kiire lähteä juoksemaan alavirtaan. Kala kuitenkin pysähtyi tuohon 100 metriä alempana olevaan lahdukkaan, josta pari päivää aikaisemmin olin saanut elämäni ensimmäisen kirkkaan loheni ylös. Haavimieheksi tällä kertaa lähti kokenut lohenkalastaja Teemu, jolta sainkin hyviä vinkkejä väsytyksen aikana. Sain kalan aina lähes rantaan, kunnes se taas veti siimaa 10-15 metriä ulos kelalta. Yritin pidellä kalaa kuitenkin sen verran tiukilla, ettei se pääse alhaalla vuolaasti virtaavaan koskeen ja aiheuttaisi sitä että pitäisi taas juosta reilu 200 metriä seuraavaan akanvirtaan. Tätä samaa siimat sisään-siimat ulos pumppailua tapahtui muutaman kerran, kunnes kala kääntyi kyljelleen ja Teemu sai sen napattua haaviin. Huh huh! Sen verran tiukkaa vääntöä oli tuon kalan kanssa, että kädet olivat jo melkoisen hapoilla. Olo oli huojentunut ja niin onnellinen... Teemu toi kalan haavissa ylemmäs rantatörmälle samalla kun itse sain onnitteluita muilta kalamiehiltä. Vasta siinä kohtaa tajusin että nyt on jo isompi kala! Ennätykset paukkui pari päivää aiemmin, nyt ne paukkuisivat jälleen. Veimme kalan punnitukseen, jossa vaaka näyttikin 12,5kg. Pituutta emme valitettavasti muistaneet mitata. Aivan törkeän siisti kala! Kala otti tällä kertaa kiinni Riverbugiin sidottuun oranssivihreään kettusiipiseen putkiperhoon.
Tähän kalaan oli mahtavaa päättää tämä reissu! Iltapäivällä lähdimmekin sitten uuden tuttavuuden, Pasin kanssa ajamaan kohti Tamperetta, josta jatkoin matkaa julkisilla kulkuvälineillä aina Keravalle asti.
Matkakosken punttikalastuskulttuurista olen kuullut kanssakalastavilta todella paljon negatiivisia asioita, mutta ainakin tämän reissun perusteella ne eivät pitäneet ollenkaan paikkaansa. Kaikki kalat joita näin saatavan, olivat suusta kiinni, toisin kuin monet kuvittelevat. Toki kalastajia on paljon, mutta saipahan tutustua toinen toistaan hienompiin tyyppeihin, joita ei todennäköisesti missään muualla olisi tavannut. Kaikin puolin aivan mahtava reissu, kiitoksia porukalle että autoitte autotonta/kortitonta miestä vetämään reissun kunnialla alusta loppuun, vaikka välissä olikin pientä säätämistä. Kiitos Tornionjoki joka tarjosit minulle yhden elämäni hienoimmista kalastuskokemuksista tähän asti, sekä kaksi erittäin hienoa kalaa. Toivottavasti pääsisin sinne mahdollisimman pian uudestaan. Täytyy kyllä sanoa, että lohen väsyttäminen on ehkä paras asia mitä kalastaja voi päästä kokemaan!
Loppuun vielä muutama fiilistelykuva, nähdään seuraavassa kirjoituksessa, kiitos lukemisesta!
