Peurajahdissa vieraana

Nyt olisi elämäni ensimmäinen peurajahti koettu ja viikonlopulta jääneet univelat nukuttu pois joten kirjoitellaan vähän tarinaa reissusta.

Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä itselleni vieraille metsästysalueille Punkalaidun/Huittinen akselille peurajahtiin. Lajiin minua opastaisi Mikko, joka asustaa Huittisissa ja joka kuuluu sekä Punkalaitumen metsästysseuraan että Metsästysseura Iloon Huittisissa. Tottakai hyväksyin tarjouksen sillä siellä missä normaalisti metsästän (Pohjois-Karjalassa Juuassa), ei peuroja ole eikä näin ollen myöskään mahdollisuutta niitä metsästää.

Reissu lähti käyntiin sillä että matkustin ensin Turusta Huittisiin, ja täältä Mikko haki minut ja ajoimme PUMS:in metsästysmajalle jossa tulisimme majoittumaan seuraavan yön. Teimme eväät illaksi ja kävimme heidän ampumaradallaan ampumassa sekä kyttäysaseella että sitten seuraavaa päivää varten myöskin passausaseella. Ohessa kuva laukauksien tarkkuudesta, 100m matkalle n. 1e kolikon kokoiseen maaliin kyttäysaseella. Kyllä ne siinä on missä niiden pitääkin.

Ja sitten ensimmäiselle kyttäyspaikalle noin kello 16. Mikko tiesi kertoa että tässä on käynyt useita pukkeja sekä myöskin vasaporukoita, ja minulla oli lupa ampua vasa. Aikaa kului, ilta alkoi hämärtymään, ja sitten, n.klo 18 aikaan Mikko tökkäisi minua ja kuiskasi että "shh, oikealta tulee". Aloin katsomaan pimeyteen aseen kiikarin läpi ja huomasin että yksinäinen naaraspeurahan se sieltä varovasti asteli ruokintapaikalle. Ei näy vasoja, ajateltiin. Ruokintapaikalle naaraan jälkeen ilmestyi vielä 2 pukkia, toisella näytti olevan 6 piikkiä ja toisella 8 ja nämä alkoivat hiukan siinä sarviaan kalistelemaan ja äkkiä pienempi pukki tajusi paikkansa ja päästi isomman syömään. Tässä paikassa odottelimme vasoja saapuvaksi vielä kello 20.00 asti mutta niitä ei koskaan näkynyt joten päätimme vaihtaa paikkaa.

Teimme autolla pienen siirtymän toiselle kyttäyskopille, ja siellä kyttäsimme pari tuntia mutta ei näköhavaintoa. Pari pukkia puhalteli toisilleen viereisessä metsikössä mutta eivät ikinä suostuneet tulemaan näkyville. Päätimme että eiköhän kyttäys ollut tältä illalta tässä, lähdetään majalle hiukan syömään ja nukkumaan muutamaksi tunniksi ja sitten uusi yritys. Majalle saavuimme hiukan 23.00 jälkeen ja paistelimme makkarat ja painuimme nukkumaan vähän jälkeen puolen yön.

Herätys soi 03.45, nousimme ylös, keitimme ja joimme kahvit ja lähdimme takaisin edellispäivän ensimmäiselle kopille kyttäilemään. Hiukan ennen tätä koppia ja ruokintapaikkaa on myöskin toinen kyttäyskoppi, ja Mikko osoitti kirkkaalla taskulampulla kopin edessä olevalle ruokintapaikalle että näkyisikö siellä mitään. Näkyihän siellä, 2 vasaa pomppi ruokintapaikan takana olevaan metsään. Saavuimme kopille johon olimme aikeissa mennä, ja kyttäsimme siellä muutaman tunnin mutta metsästettävistä eläimistä ei ollut mitään havaintoa. Viereisellä pellolla kylläkin kettu haukkui aikansa ja sekin sitten hiljeni. Aamu alkoi pikkuhiljaa valkenemaan ja ajattelimme lähteä tästä kopista pois hakemaan Mikon mäyräkoira Mooseksen hänen kotipihastaan, sillä edessämme olisi päivä koiralla metsästyksen parissa. Tarkastimme vielä valon kanssa tuon ruokintapaikan jossa aikaisemmin oli peuroja ollut, ja niinhän siellä taas oli. 2 vasaa ja 2 silmäparia kiilui vielä metsän puolella. Kirosimme hieman sitä että eivät sinne tulleet missä kyttäsimme, vaan 500m päässä olevalle toiselle paikalle. Nooh, kuuluu lajin luonteeseen. 

Ajelimme Mikon kotipaikalle, hörppäsimme kahvit, nostimme Mooseksen autoon ja jatkoimme matkaamme takaisin PUMS:in metsästysmajalle jossa porukan kokoontuminen oli sovittu klo. 9.00.

Porukka olikin kokolailla saapumisemme jälkeen kasassa, porisimme hetkisen kuulumisia ja minä tutustuin minulle entuudestaan tuntemattomiin metsämiehiin jotka osoittautuivatkin oikein vieraanvaraisiksi ja hienoiksi tyypeiksi! 

Katsoimme passipaikat kuntoon ja minä hyppäsin erään peuramiehen kyytiin joka vei minut omaan passipaikkaani. Mikko lähtisi vähän matkan päästä koiran kanssa liikkeelle, niinkuin myöskin seurueen toinen koiramies. Viereinen passimies ilmoitti että kettu tulee meidän passiamme kohti, ja kuinkas ollakaan sieltähän se ojanpohjaa pitkin loikki suoraan päin, mutta itse mokasin ottamalla aseen vähän liian nopeaan ja äänekkäästi pois selästäni ja kettu kääntyi takaisin päin. Kettu kävi vielä viereisen passimiehen edessä pariin otteeseen mutta hän ei pystynyt sitä ampumaan. Samaan aikaan koiralla oli peura-ajo käynnissä, ja seurailinkin sitä Trackerista mutta se painui vähän väärään suuntaan ja näin ollen tästä ajosta emme mitään saaneet. 

Lähdimme majalle suunnittelemaan toista ajoa, hörppäsimme kahvit ja lähdimme passipaikoillemme. Minun passikseni valittiin melkoisen kuuma paikka keskeltä aukkoa. Ajot lähtivätkin käyntiin äkkiä ja minun passiani päin lähti toinen koirista ajamaan yksinäistä naarasta, ja pääsin sitä myöskin näkemään mutta valitettavasti tämä kulki aukon vieressä olevaa taimikkoa pitkin ja pääsi näin ollen livahtamaan passiketjusta. Tästäkään ajosta emme kaatoa saaneet.

Päätimme yrittää vielä kerran, mutta joko peurat olivat liian viekkaita tai sitten oli sellaisia peuroja joita ei saanut ampua. Elikkä tästäkään ajosta emme kaatoa aikaiseksi saaneet. Noh, huonoa tuuria oli hiukan mukana, mutta niinkuin sanotaan: "sitä ei noin vain oteta, se saadaan".

Me lähdimme tästä sitten oikeastaan aika suoraan Mikon kanssa jatkamaan siitä mihin aamulla jäätiin, eli kyttäämään. Kävimme ensin istumassa yhdessä kopissa 16.00-18.00 välisen ajan mutta mitään ei ruokintapaikalle tullut. Ohessa vielä hiukan pimeitä kuvia tästä kopista: 

Tämän paikan jälkeen päätimme lähteä vielä kokeilemaan että josko siihen paikkaan missä aamuyöllä näimme lampun kanssa peuroja, tulisi näin illallakin jotain. Nyt meillä oli lupa ampua myöskin piikkipukki taikka naaras, niin ei tarvitse pelkästään vasaa jahdata. Koppi oli hiukan ahdas, yhdelle rakennettu mutta saimme kuin saimmekin itsemme sinne ängettyä. Asettelimme aseen kopin ikkunaan ja katselin paikkaa hiukan. Tähän olisi hyvä ampua, jos jotain tulisi näkyviin. Ruokinta-automaatti keskellä pientä peltoplänttiä, ja pellossa lunta joka valaisisi ja sitä vasten näkisi hyvin peuran siluetin. Rupesimme kyttäilemään, meni tunti, ja meni toinen. Yhtäkkiä n.klo 20.30 Mikko tönäisi minua olkapäähän ja kuiskasi että "nyt tulee peura vasemmalta". Tässä kohtaa sydämeni alkoi luonnollisesti hakkaamaan melko kovasti, ja aloin etsimään peuraa aseen kiikarin läpi Mikon osoittamasta suunnasta. Noin 10 metrin päässä ruokinta-automaatista se oli, käveli hissukseen sitä kohti ja pysähteli välillä syömään jotain maasta. Kuiskasin Mikolle että "ei tällä sarvia näyttäisi olevan". Peura tuli vähän huonosti meitä päin ampumista ajatellen, joten odottelimme kaikessa rauhassa. 

Yhtäkkiä peura nosti päätään ja alkoi ottaa vainua, ja katsoi suoraan meitä päin. Haistoiko tai kuuliko se meidät? En tiedä. Joka tapauksessa peura lähti hissuksiin kävelemään suuntaan mistä tulikin, ja minä seurasin kokoajan kiikarin läpi sen kävelyä kohti metsää. Peura kääntyi hetkellisesti kyljittäin meitä päin, ja ajattelin että nyt on se mahdollisuus, siirsin punapisteen lavan taakse, puristin ja ilmoille kajahti laukauksen ääni. Peura selvästi hytkähti osuman merkiksi, ja lähti juoksemaan metsään. Tässä vaiheessa minä ja Mikko laskeuduimme kopista alas, ja lähdimme tutkimaan osumapaikkaa. Täällä on runsaasti verta, hyvä osuma! 

Lähdimme seuraamaan verijälkeä, ja verta oli todella reilusti koko matkalla. Sitten löysin etsimäni, siinä se nyt on! Elämäni ensimmäinen peura. Hämmennyin hieman sillä peuralla oli kuin olikin pienet sarvet, vaikka ennen ampumista sanoinkin että ei sillä olisi.. Noh, juuri oikeanlainen poistettava pukki, piikkipukki oli kuitenkin nurin! N.70 metriä oli vielä osumapaikalta juossut vaikka osuma olikin aivan loistavasti vitaalialueella.

Vedimme peuran pellolle, nostimme auton kyytiin ja ajelimme takaisin PUMS:in majalle jossa nyljimme sekä suolistimme peuran. Otin peuralta myöskin kallon talteen josta teetän trofeen muistoksi ensimmäisestä kaatamastani peurasta. Pesimme vielä hallin ja jätimme peuran ruhon kylmiöön roikkumaan. Lähdimme Mikon kotiin, syömään iltapalaa sekä saunomaan. Nukkumaan pääsimme n. klo 01.00 aikoihin ja pitkän päivän päätteeksi nukkuminenkin teki hyvää ja ainakin itse nukahdin samantien kun vain laitoin silmät kiinni. 

Vähän pidemmät yöunet kuin edellisyönä, ja herätys oli klo 8.00 aikoihin. Söimme hiukan aamupalaa ja lähdimme Metsästysseura ILO Huittisten peuraporukan kanssa jälleen päiväksi mäyräkoiralla tapahtuvaan jahtiin. Tälläkin kertaa Mikko toimisi koiramiehenä ja minä liittyisin mukaan passiketjuun. 

Kun passit oltiin saatu kiinni, niin koirat lähti liikkeelle. Eipä aikaakaan kun viereinen passimies ilmoitti omia aikojaan liikkuvasta yksinäisestä naaraasta joka oli tulossa minua päin. Ase pois selästä ja samassa näinkin etuvasemmalla liikettä. Tämä peura säästi henkensä liikkumalla n. 100m päässä aukolla, jossa kasvoi ilmeisestikin vadelmapusikkoa. Siellä se kulki kaikessa rauhassa, mutta missään välissä ei ollut sellaista rakoa että pääsisin ampumaan ja peura jatkoi matkaansa kadoten pian metsään. 

Pian Mikko ilmoitti että kolme peuraa on liikkeellä kohti passiketjua. Yhtäkkiä viereisestä passista pienen hakkuuaukella sijaitsevan mäen takaa kajahti laukaus, ja toinenkin. Sieltä suunnasta 153metrin päähän (myöhemmin mitattu) juoksi ja jäi seisomaan naaraspeura. Vaihdoin aseen suurennokseksi 12x ja tähtäsin peuraa lavan kohdalle, puristin liipaisimesta ja jälleen laukaus kajahti ilmoille. Peura tipahti niille sijoilleen. Hiukan myöhemmin selvisi että naapuripassimies ampui tältä ensin vasan ja ampui myöskin tätä ja minä lopetin. Sekä hänen ampumansa laukaus tähän peuraan että minun ampumani laukaus olivat molemmat tappavia. En ole ikinä noin pitkältä matkalta joutunut käsivaralta ampumaan, mutta aika hyvinhän se meni! 

Samasta alueesta löytyi vielä peuroja, mutta ne eivät passiketjuun ikinä tulleet vaan osasivat kiertää meidät hyvin. Lopettelimme jahdin niiltä osin, pudotimme peuroista suolet pois ja vedimme ne läheiselle tielle josta ne nostettiin auton kyytiin ja kuljetettiin nylkyvajalle. Menimme Mikon kanssa vielä seuraamaan näiden kahden nylkemistä, ja kun meitä ei siellä oikeastaan tarvittu, niin lähdimme pois että kerkiäsin klo 15.00 lähtevään Huittinen-Turku bussiin.

Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, paljon saatiin työtä tehdä varsinkin ensimmäisen kaadon eteen, mutta kyllä kannatti! Sain tutustua mitä hienoimpaan metsästyksenmuotoon, peuranmetsästykseen. Sain tutustua ihan huippuihin tyyppeihin joita jahdeissa mukana oli. Sain jälleen nauttia minulle niin tärkeästä ja rakkaasta lajista ja saan olla kiitollinen kummisedälleni tästä kaikesta että olen tähän lajiin uppoutunut. 

Kiitos kovasti Punkalaitumen metsästysseuralle ja sen väelle, sekä Metsästysseura ILO Huittisten porukalle että sain olla teidän vieraananne unohtumattomassa elämäni ensimmäisessä peurajahdissa. Erityiskiitokset Mikolle kutsusta ja perehdyttämisestä lajin saloihin, majoituksesta, aseiden lainaamisesta sekä kaikesta muusta avusta jota annoit minua kohtaan viikonloppuna! Tätä en hevillä unohda. 

Tuuri jatkuu? Elämäni ensimmäinen tuplakalapäivä meritaimenhommissa!

Olimme viikko sitten päättäneet luokkalaisten kanssa, että seuraavan kerran kun lähdemme koulun veneillä vesille, lähtisimme heittämään meritaimenta. Se päivä koittikin sitten tänään, katsoimme välineistön kuntoon, tankkasimme sekä pakkasimme veneet ja lähdimme kohti hieman ulompaa saaristoa. Vesille kanssani lähtivät: Ville L, Kalle K, Kalle R sekä opettajamme Pekka. Minun venekuntaani heistä liittyi Ville sekä Pekka. Pitkään emme kerinneet koululta ajella, kun meitä vastaan ui hirvi. Tai ei se oikeastaan vastaan uinut, ui vain yli salmesta ja satuimme paikalle. Valitettavasti en saanut kunnon kuvia otettua joten tähän on nyt tyytyminen.

Lähestyimme ensimmäistä paikkaa, ja tänne Kallejen venekunta oli kerinnyt jo ennen meitä. Kyselimme heiltä onko ollut mitään tapahtumia ja saimme vastaukseksi että Kalle R:llä oli ollut kala hetken kiinni mutta sitten irronnut. Ihan okei alku, ajattelimme sillä he olivat kerinneet kalastaa vasta noin 5-10 minuuttia. Voisi kuvitella että se lupailisi hyvää, mutta kuinkas kävikään. Heitimme noin nelisen tuntia tyhjää monia eri paikkoja koluten, ilman tärpin tärppiä. Tuuliolosuhteet vaikeuttivat monin paikoin kalastusta, mutta opettajamme Pekka piti tottunein ottein venettä paikoillaan niin hyvin kuin suinkin pääkoneella pystyi. Pian päätimme lähteä syömään eväitä läheiseen saareen. 

Rantauduimme saareen, ja kävimme vielä Kallejen kanssa heittämässä saaren kivikkoisen kärjen, ja saimmekin tapahtumaksi yhden seurion (minulle). Kalalle ei kuitenkaan kelvannut mikään, joten päätimme jättää sen omaan arvoonsa ja menimme syömään. Ruokailun jälkeen taisin huikata toiseen venekuntaan vielä että "pitää varmaan ruveta oikeasti kalastamaan, kun nyt on muutama tunti lämmitelty" pilke silmäkulmassa tottakai. Vaihdoimme vielä uistimia rannassa, ja sitten lähdimmekin molemmat venekunnat eri suuntiin heittämään. Minä laitoin siiman päähän luottopuikkoni, Vekkuli 130mm värissä PuMuKu. Tällä värillä on aikaisemmilla reissuilla ollut ehdottomasti eniten kalakontakteja. 

Heitimme jälleen muutaman reunan ja luodon tyhjää, kunnes saavuimme erään saaren rantaan. Saaren ranta oli n. 1.5-2m vettä, josta se sitten syvenikin äkkijyrkästi yli 7 metriin. Aloitimme heittelyn ja ei aikaakaan kun tunsin vavassani sen kauan odotetun: TÄRPIN! Nopea vastari lähti suoraan selkärangasta, ja huuto "kala!" kuului suustani. Tässä vaiheessa Ville kasaili haavin valmiiksi ja pienen väsyttelyn jälkeen kala tulikin siihen nätisti. Ihan kiva kala, ei mikään jätti mutta todella kaunis joka tapauksessa! Arvioimme (mittanauha unohtui koululle) kalan mitaksi noin 45cm, otimme nopeasti kuvat ja vapautimme kalan takaisin kasvamaan. Siistiä! Olihan tää melkoinen työvoitto taas!

Minun kalani jälkeen jatkoimme saman saaren rantojen koluamista noin 10 minuuttia kunnes Ville huusi selkäni takaa että hänellä oli tärppi. Hän kelasi uistintaan uittotyylejä muuttaen, välillä nopeammin kelaten, välillä hitaammin, ja välillä pysäyttäen kelaamisen kokonaan. Viehe näkyi jo, ja  samassa kaunis taimen käy jälleen lyömässä pinnan tuntumassa mutta ei jää koukkuihin, ja palaa takaisin väijymisasemiinsa. Annan Villen heittää ensimmäisen paikkoheiton, ei mitään, sitten heitän itse suuntaan missä viimeksi näimme kalan, ei mitään, sitten taas Ville samoiten ei mitään.

 Heitän itse hieman enemmän oikealle, pari kelausta, stoppi, ja PAM! Todella raju tärppi ja kala on kiinni noin viiden metrin päässä veneestä! Tämä ei olekaan ihan yhtä laiska tapaus kuin edellinen, vaan antaa todella kovat rallit, milloin sukeltaen täydellä vauhdilla pohjaan ja milloin hypäten ilmaan. Hetken aikaa sain vääntää todella virkeän kalan kanssa kunnes saimme sen haaviin. Tää on jo hieman isompi kuin edellinen, noin 50cm kala. Jälleen nopeat kuvat, koukkujen irroitukset ja kala vastuullisesti vapauteen. ON TÄÄ SIISTII!!! 

Näiden kahden kalan jälkeen tuli vielä yksi tärppi, muuten todella hiljaista joten päätimme palailla koululle sillä pimeäkin tulisi pian. Paluu matkalla näimme vielä kuinka isosarvinen peurapukki ui keskellä kohtuullisen isoa selkää. Oliko tänään joku hirvieläinten uimakoulu? Mene ja tiedä...

  Olipas jälleen mahtava päivä vesillä! Kalat oli todella kovan työn takana, mutta kunhan jaksoi heittää niin se palkittiin. Elämäni 4. sekä 5. mertsari ovat totta ja myöskin se että oli elämäni ensimmäinen kerta kun sain kaksi meritaimenta yhdellä reissulla! Tästä on hyvä jatkaa :) Loppuun vielä yksi kuva ja linkki kalojen vapautusvideoon: Vapautusvideo . Kiitos lukemisesta ja kiitos jälleen reissussa mukana olleille hienosta päivästä. Kiitos myöskin Villelle haavimiehenä toimimisesta sekä kalojen kuvaamisesta.

 Kireitä siimoja kaikille! - Arttu

Meritaimenen kalastuksen alkutaipaleeni- Aloittelijan tuuria(ko?)

Olen pitkään ollut skeptinen taimenen merikalastuksen tiimoilta. Kannattaako sitä oikeasti lähteä heittämään jopa siinä toivossa että sieltä kaloja saisi? Minulla on monta tuttua, jotka ovat Suomen aluevesillä heittäneet viikkoja, kuukausia ja jopa vuosia täysin tyhjää, ilman tapahtumia. Tämä on saanut miettimään että onko siinä mitään järkeä.  Pääsin kuitenkin tekijämiesten kanssa kokeilemaan lajia, ja nyt taidan olla koukussa. Vastaus tuohon aikaisempaan kysymykseen on siis, KYLLÄ KANNATTAA!

Olin kolme viikkoa työssäoppimassa Piispanristin Kalastuskeitaassa, jonka työntekijät/omistajat (Mika ja Simon) toimivat samalla kalastusoppaina. Kerroin Mikalle skeptisyydestäni meritaimenen kalastusta kohtaan ja hän tokaisi että lähtisin joskus hänen mukaansa Airistolle kokeilemaan kyseistä lajia. Noh, niinhän me sitten sovittiin että seuraavalla viikolla lähdettäisiin kokeilemaan onneamme.

Meritaimenta kalastamassa osa 1:

Vihdoin kyseinen aamu koitti ja lähdimme kalalle Mikan ja Juhan kanssa. Keli oli kohtuullisen hyytävä. Viitisen tuntia saimme paiskoa tyhjää, kunnes palasimme jo kerran heitettyyn rantaan ja aloimme heittämään sitä toiseen suuntaan kuin aikaisemmin. Tähän mennessä usko oli jo alkanut hiipumaan, mutta seuraava tapaus muutti homman hetkessä kiinnostavaksi. Heitto kiven viereen, vajotus, kelaus ja samassa aivan jäätävä pommi kohdistui vapaani. Vastari jäi "hiukan" myöhäiseksi joten kala ei tarttunut, mutta jätti melkoiset pyörteet veden pintaan. Mika heitti paikkoheiton ja todennäköisesti sama kala kävi hänenkin uistintaan kopaisemassa mutta ei tartu niin ei.

Tapahtuneen jälkeen jatkoimme rannan heittämistä, kunnes noin 10minuutin jälkeen tunsin hennon tärpin vavassani, tein vastarin ja nyt on kala kiinni! Hopeinen kylki välähti 15 metrin päässä, tätä me tavoteltiinkin! Lyhyt väsytystaistelu, kala haaviin, koukut irti ja mittaus. 47cm meritaimen ja samalla elämäni ensimmäinen merestä saatu taimen oli tosiasia! Nopeat pönökuvat ja kala takaisin kasvamaan, hienoa! Tämän jälkeen jatkoimme saman rannan pommittamista ja mika käytti vielä haavissa yhden suurinpiirtein saman kokoisen kalan. Pian lähdimmekin pois, mutta todella hyvä fiilis jäi reissusta! Sen verran koukutuin lajista, että pakkohan se oli hommata itsellenikin oma meritaimen setti. Tässä hieman specsejä: vapana toimii Abu Garcia Svartzonker signature 9,2' 7-28g, kelana Daiwan Ballistic 2000 kokoluokassa ja siimana Tracer Braid 0,18mm.

Meritaimenta kalastamassa osa 2:                                                                                                        

Tästä reissusta ei hirveästi ole kerrottavaa, pari tärppiä ja yksi pienehkön taimenen karkuutus, siinäpä se käytännössä olikin, ei kaloja kellekään veneessä ylös asti.

Meritaimenta kalastamassa osa 3: 

Lähdimme Juhan veneellä kalalle ja meritaimenhommissa ensikertalainen luokkalaiseni Jukka lähti myös mukaan. Päivän agendana oli selkeästikin seurimot ja todella heikosti tärppivät kalat. Ensimmäisestä paikasta Jukalle 2-3kg hauki, ei siis tavoiteltu kalalaji. Seuraavassa paikassa Jukka heitti todennäköisesti meritaimenen päälle kahdesti, molemmilla kerroilla kun uistin laskeutui veteen, viereen tuli kalan pyörteet. Ei siis muuta taimenhavaintoa tähän asti. 

Kun menimme seuraavalle paikalle ja siinä hetken heittelimme, kävi Jukalla mertsari kiinni veneen vieressä, mutta se kuitenkin irti. Sitten siirryttiin taas hiukan, ja heti, olisikohan ollut toisella heitolla taimen seuraili lusikkaani mutta ei suostunut ottamaan. Muutamat paikkoheitot kohtaan ja kohta oli pieni mutta pippurinen n.40cm rasvaevällinen kala kiinni. Pienen väännön jälkeen kala haaviin, pikainen kuva, koukut irti ja kala takaisin elementtiinsä. Tämä kala puri Vekkuli 130mm värissä Puna-Musta-Kulta. 

Tämän jälkeen alkoikin seurailevia kaloja löytymään, paljonkin mutta eivät suostuneet puremaan viehettä, ainakaan kunnolla. Sitten kuitenkin yhtäkkiä, pamahti todella jykevästi! Nyt on parempi! Kala tuli äkkiä noin 15 metrin päässä pintaan ja heilutteli päätään pinnan yläpuolella. Tässä kohtaa olin niin innostunut että en tajunnut laskea vapaa alas, vaan pidin sen ylhäällä ja näin ollen kala pysyi pinnassa heiluttaen päätään edestakaisin kunnes irtosi. Se "hieman" ärsytti mutta kuuluu tähän(kin) lajiin. Se olisi ollut reilusti +60cm. Tämän jälkeen ei oikeastaan enää tapahtumia. 

 Meritaimenta kalastamassa osa 4: 

Jälleen kalassa, tosin Juhan kanssa kahdestaan tällä kertaa. Päivä alkoi hyvin, sillä onnistuin melkein päivän alussa onnistuin jälleen koukuttamaan yhden tamulin. Kerkisin juuri miettimään, että kohta taas varmaan joku kala seuraa, katsahdin uistinta ja näin tumman hahmon uistimeni perässä. Kerkisin sanoa: "Ota ota ota ota" ja samalla stoppasin kelauksen ja kala syöksyi suoraan Vekkuliin kiinni! On tää hienoa! Kala haaviin, koukut irti, nopea mittaus, kuva ja kala takaisin kasvamaan. 47cm oli tälläkin kalalla mittaa. 

Mutta sitten hiljeni totaalisesti. Ei mitään paikoista missä eilen oli kaloja ollut. Olimme ehkä hiukan väsyneitä eilisestä heittämisestä ja päätimme katsastaa vielä yhden paikan. Hetken siellä heiteltyämme, selkiemme takana kala hyppäsi ilmeisesti kokonaan ilmaan, ainakin lätsähdyksestä päätellen. Aloimme pommittamaan renkaiden suuntaan, ja ei mitään tapahtumia. Vaihtelimme molemmat Juhan kanssa värejä koko ajan, ja lopulta Juha huutaa perästä "KATO!!!", käännyn katsomaan ja Juhan vapa taipuu rajusti. Pinnassa kahden metrin päässä veneestä mellastaa +70cm kirkas ja todella kaunis meritaimen. Otin haavin käteeni niin nopeasti kuin suinkin pystyin, hyppäsin perään että pääsisin haavitsemaan kalan hyvin mutta siinä kohtaa kala oli jo irti. Jäljelle jäi vain hetken kestävät isot pyörteet. Olemme hetken hiljaa, katsomme toisiamme,sitten naurahdamme, ja toteamme että eiköhän tämä ollut tässä, lähdetään menemään. 

Tästä se sitten alkoi, palava halu meritaimenen kalastukseen. Voitin ennakkoluuloni, ja jäin koukkuun, eipä tässä oikein muuta voi sanoa. Hieno laji, hienoja kaloja, mahtavia maisemia, mahtavia elämyksiä! 

Kiitos lukemisesta - Arttu Kuiri

SOTElaiset haukikalaan!

Tänään saimme luokkalaisten kanssa loistavaa treeniä tulevaisuuden ammattiamme ajatellen. Pääsimme opastamaan kouluyhtymämme Livian SOTE-puolen opiskelijoita, joiden kanssa oli sovittu erilaista syyskalastusta saaristomerelle.

Eilen teimme hiukan suunnitelmia tulevaa päivää varten, ja lähinnä suunnittelimme sitä että mitä kalalajeja lähdemme yrittämään ja minne. Suunnitelmat selvisivät melko nopeasti. Päätimme lähteä parin veneen voimin yrittämään hauen raskaamman luokan heittokalastusta hieman kokeneempien kalastajien kanssa, ja kolmas vene lähtisi kokeilemaan onneaan silakan litkauksen sekä kuhan että ahvenen jigauksen saralla hiukan kokemattomimpien halukkaiden kanssa. Näitä hauenheittäjiä lähtisi ohjaamaan minä sekä Kalle R ja silakan,kuhan ja ahvenen perään kalakoulun isommalla veneellä lähtisivät Tuomo sekä Ville L. Kun suunnitelmat olivat valmiit, kirjoitimme vielä turvallisuussuunnitelman, ja huolsimme tulevan ohjauspäivän välineet kuntoon ja siinä se päivä oikeastaan hurahtikin.

Näinpä pääsimme tähän aamuun joka meillä ohjaajilla kello 8.00, kävimme laittamassa veneet ajokuntoon, veimme kalastusvarusteet veneisiin ja lähdimme odottelemaan opastettavia saapuviksi. SOTElaiset saapuivat sovittuna ajankohtana koulun pihaan kello 9.00 ja tästä päivä jatkui aluksi lämpöhaalareiden pukemisella, jonka jälkeen aloimme siirtyä veneille ja niillä sitten kohti tuttuja kalapaikkoja. Minun veneeseeni vieraaksi tulivat herrat nimeltänsä Jere sekä Mikko. Ohessa kuva Kalle R:n veneestä ja miehistöstä, takapenkillä istuvaa onnisti tänään!

Aloitimme kalastuksen eräästä matalahkosta lahdukasta ja aloimme pommittamaan shädeillä kaislikonreunaa. Minun venekuntani lähti reunan toisesta päästä liikkeelle, ja Kalle R:n venekunta reunan keskivaiheilta suuntana meistä pois päin. Noin 25minuuttia kerkisimme heittelemään, kun toisesta veneestä alkoi kuulua vähän kovaäänisempää puhetta, ja äkkiä kuului myös sellainen läsähdys että nyt taitaa kala olla kiinni ja käännyimme katsomaan. Siellähän se jo Kalle aukoi haavia haavitsemiskuntoon, nyt taitaa olla parempi kala opastettavan siiman päässä, sillä hän ei tunnetustikaan pienille kaloille haavia käytä. Kelasimme omat vieheemme pois vedestä ja lähdimme katsomaan tilannetta lähempää. Lyhyen taistelun jälkeen kala olikin jo haavissa, ja huusin Kallelle kysyäkseni: "Onko minkä kokoinen?". Vastaukseksi sain että "Kyllä tää metrikäs on!". Hienoa, ajattelin. Kun pääsimme toisen veneen viereen, kalan todellinen koko paljastui. Onpas lihava kala! Kalle irroitteli kalan tottuneesti koukuista, ja näytti hiukan ottikonetta joka oli SnackBaits L shädi värissä Palomies. Kala oli tietenkin tämän koko operaation ajan haavissa, vedessä. Kalle kaivoi puntarin laukustaan, punnitsi kalan haavissa, ja sanoi "8,5kg". Haavilla painoa 500g jotenka kalalle jäi painoa 8kg! Mahtava kala. Tässä kohtaa saamamiehen oli helppo hymyillä, ja hän sanoi nauraen "edellinen haukienkka oli tuon ottivieheen kokoinen". Eli ei ollenkaan huono parannus! Huikeeta hommaa. Opetimme saajalle kuinka otetaan kalasta liplock, ja hänhän otti tämän otteen heti haltuun, tämän jälkeen nopeat kuvat ja mamma takaisin kasvamaan! Mittaa ei valitettavasti ollut mukana, joten se jääköön arvoitukseksi paljonko kala oli pitkä..

                                                                                                                                                  Kalle sanoi vielä että heillä oli joku toinenkin, tosin paljon pienempi kala seuraillut viehettä veneen viereen asti, mutta ei ollut ottanut kiinni. Ajattelimme että tämähän on loistava merkki, ei kun uutta putkeen vain.

 Mutta kuinkas sitten kävikään... Ei löytynyt kalaa enää tästä reunasta, joten vaihdoimme paikkaa toiseen lähellä olevaan lahteen, josta tiesimme komeita haukia saadun.

Siellä jälleen aloimme perata kaislikkoa, ja jonkin aikaa meni kunnes Mikko huusi että "nyt kävi!". Viehe näkyi ihan veneen vieressä, ja sitä seurasi pienehkö, noin parin kilon kala. Uudestaan tärppi, mutta ei pysynyt. Annoin ohjattavina olleiden heitellä hetken aikaa paikkoheittoja ja ajattelin jo että ei se taida enää ottaa, ehkä se otti koukuista hiukan damagea. 

Päätin vielä itse kuitenkin yrittää Mälaren värisellä Pig Shadilla, joten heitin n. 7m pitkän heiton, ja kelasin sen aivan veneen viereen. "Pakko kai se on uskoa, ettei se ota" huikkasin Mikolle, ja tähän vastaukseksi sain "Siinä se taas on!". Tässä kohtaa käännyin katsomaan Mikon osoittamaan suuntaan, kohti tuota veneen ulkopuolella roikkuvaa Pigiäni, ja näin kuinka tuo aikaisempi kala imaisi shädin suuhunsa. Tämän jälkeen vastari, pieni ralli veneen vieressä ja kala haaviin ja irti koukuista. Kalan päätin haavita ihan vain siksi että pystyin näyttää Mikolle ja Jerelle kuinka se liplock otetaan oikeaoppisesti, ja he tunsivat sisäistävän sen hyvin. Laskimme tulevaisuuden suurhauen pirteänä takaisin jatkamaan kasvuaan. Tässä paikassa ei ollut enää muita tapahtumia, kuin se että näimme jonkun valkoisen möykyn veden pinnalla, ja ihmettelimme että mikä se on. Kuvittelimme sitä ensin kuolleeksi joutseneksi, mutta se paljastuikin vain jäälautaksi. Tästä Mikko halusi vielä räpsäistä yhden kuvan.

Vaihdoimme jälleen paikkaa seuraavaan lahteen, ja täältä käteen jäi vain sellaisen 4-5kg kalan karkuutus. Kala oli todella pirteä kun mietitään että vedet ovat melko viileitä, siima leikkasi hetken aikaa vedenpintaa muutaman metrin matkalla, kunnes kala irtosi. Noh, ei aina voi voittaa :P 

Tämän paikan koluamisen jälkeen palailimme koululle syömään kello 12.00 aikoihin. Koulun ruokalassa oli myöskin Tuomo sekä Ville L, jotka kertoivat saaneensa litkalla pari ahventa ja yhden kuhan, mutta ei havaintoakaan silakoista. Ihmettelin että mikä on saanut ahvenet ja kuhan kiinnostumaan tyhjistä kirkkaista koukuista mutta mikäs siinä jos tykkää! Lähdimme vielä pariksi tuntia heittämään ruokailun jälkeen, mutta ei mitään - nada - zero. Eli tyhjää täynnä jok ikinen lahti jossa kävimme. Johtuiko se sitten tuulen puutteesta vai mistä, en tiedä. 

Palailimme rantaan kello 15.00 aikoihin, ja reissu olisi loppuhuipennusta vaille valmis. Siirryimme koulun alueella sijaitsevaan retkikeittiöön koko porukka paistelemaan makkaraa, juomaan kuumaa glögiä sekä syömään pipareita. Saimme erittäin mukavaa ja hyvää palautetta päivän rakentamisesta sekä tapahtumista niin opettajilta kuin opiskelijoiltakin! Ja SOTE puolen opettajakin tahtoi vielä kiittää meitä jokaista järjestäjää sekä ohjaajaa suklaakonvehti laatikolla. :) 

Omasta mielestäni päivä oli oikeinkin onnistunut, vaikkakin kalan tulo olikin melkoisen heikkoa. Haukia kävi vain ja ainoastaan kaksi kappaletta kahdessa veneessä, se ensimmäinen 8kg mörkö sekä se minun saamani puikkari. Pääasia oli kuitenkin, että päästiin viettämään päivä merellä, nauttia raitista ulkoilmaa, sain opastaa kahta herraa elämänsä ensimmäistä kertaa heittämään raskaita haukivieheitä, ja ennenkaikkea saimme kaikki tutustua meille uusiin ihmisiin! 

Kiitos Livian SOTElaiset jotka pääsitte tulemaan, oli hienoa! Tervetuloa ehdottomasti uudelleenkin! Lopuksi vielä muutamia kuvia tältä päivältä :) Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun! 

Kiitoksia, ja kireitä siimoja kaikille! -Arttu Kuiri 

Kiitoksia, ja kireitä siimoja kaikille! -Arttu Kuiri 

Tervehdys ja hiukan tietoa itsestäni! :)

Nimeni on Arttu. Olen vuonna 1998 syntynyt poika/mies kuinka sen nyt tahtookaan ilmaista. Vakituisesti asustelen Keravalla äitini kanssa, mutta 2014 aloitin opiskelut Paraisten Kalatalousoppilaitoksessa nuorisopuolen peruskoulutuksessa ja olen siitä asti asunut viikot koulun asuntolassa.

Tähän koulutukseen sisältyy aluksi 1,5vuotta erilaisia kalatalouteen liittyviä asioita, esimerkiksi kalanviljelyä, kalanjalostusta, sekä ammattikalastusta. Tämän 1,5 vuoden jälkeen saimme valita itseämme kiinnostavan erikoistumisalan näistä neljästä vaihtoehdosta: ammattikalastaja, kalanviljelijä, kalanjalostaja sekä kalastuksenohjaaja. Olen aina pitänyt ihmisten opettamisesta tämän minulle niin rakkaan lajini tiimoilta, että päädyin itse kohtuu lyhyen pohdinnan jälkeen erikoistua kalastuksenohjaajaksi, tätä päätöstä en ole katunut ja tuskin tulenkaan katumaan! Tarkoitukseni olisi valmistua vuonna 2017 keväällä.

Hiukan minulle oikeastaan tärkeimmistä asioista, elikkäs harrastuksistani. Pääpiirteittäin harrastukseni ovat kalastus, sekä metsästys. Joku on joskus kysynyt, miten olen niihin päätynyt. Olen kaikille vastannut seuraavanlaisesti: koska olen kasvanut molempien lajien parissa, ja olen jollain tavalla "kasvanut niihin sisään"! Nämä lajit ovat suuri osa minua, eivätkä tule ikinä poistumaan minusta.

Kalassa olen käynyt siitä asti, kun minut on uskaltanut pienenä viedä rantaan ja mato-onki on kädessä pysynyt. Kalastukseni painottuu nykyjään pääasiassa seuraaviin kalalajeihin: Ahven, kuha, hauki, taimen sekä  lohi. Monenmontaa muutakin kalalajia yritän vähintään kerran vuodessa, mutta pääasiassa edellämainitsemiani. Tärkeimmät kalastusmuodot minulle ovat: heittojigaus, vertikaalijigaus, hauen raskaampi heittokalastus, meritaimenen heittokalastus, perhokalastus, spinfluga kalastus, sekä tietenkin pilkkiminen. Mutta lista ei todellakaan ollut tuossa, mutta siinä olivat tärkeimmät. En jaksa alkaa koko listaa kirjoittamaan, sillä ei kenestäkään olisi mukavaa sitä lukea, kai... :D Kalastelen oikeastaan ihan ympäri Suomea, mutta pääasiallisesti Pohjois-Karjalassa Pielisellä, sekä sitten täällä Turun saaristossa.

Metsästysharrastukseni alkoi sekin niinikään pienenä, ja tästä suurin kiitos kuuluu kummisedälleni. Taisin olla viiden vuoden ikäinen, kun hän otti minut ensimmäistä kertaa hirvipassiin, ja sillä tiellä olen vieläkin. Metsästyskorttini sain 12 vuotiaana, ja siitä asti olen itse varsinaisesti metsästänyt, siihen asti kuljin vain kummisetäni mukana. Tänä vuonna (2016) kun täytin 18v, sain vihdoin toteutettua pitkäaikaisen haaveeni, sain omat aseluvat, ja pääsin ensimmäistä kertaa hirvijahtiin oman aseen kanssa, ja pääsin myöskin ampumaan elämäni ensimmäiset hirveni. Metsästykseni keskittyy toistaiseksi muutamiin eri metsästysmuotoihin joita ovat: Sorsajahti, metsälinnun metsästys, jäniksen metsästys, hirvijahti, sekä pienpetojen loukkupyynti. Tulevaisuudessa varmaan tämäkin "repertuaari" lisääntyy melkoisesti. Metsästykseni keskittyy lähinnä Pohjois-Karjalassa sijaitsevaan Juukaan, sillä kummisetäni asuu siellä, ja vietän aika tarkkaan kaikki lomani myöskin siellä päin Suomea.

Ai niin, joku varmaankin haluaa tietää miksi perustin tämän blogin? Noh, tämä on ollut jo varmaankin viimeisen puolisen vuotta mielessäni, että miksipäs en perustaisi moista? Lähinnä kirjoittelen tätä itseni vuoksi, että voin sitten joskus tulevaisuudessa hiukan seurailla että mitäs sitä onkaan tullut koettua rakastamieni harrastusten parissa, mutta olisihan se hienoa, jos osaisin myös kirjoittaa sillä tavalla, että muutkin tykkäisivät raapustuksiani ainakin vilkaista!

Siinäpä ne taisivat tärkeimmät olla! Toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti, katsellaan taas sitten seuraavassa blogissa, joka todennäköisesti tulee olemaan jotain kalastukseen liittyvää ;) Stay tuned!

Kiittäen

-Arttu Kuiri