Minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä itselleni vieraille metsästysalueille Punkalaidun/Huittinen akselille peurajahtiin. Lajiin minua opastaisi Mikko, joka asustaa Huittisissa ja joka kuuluu sekä Punkalaitumen metsästysseuraan että Metsästysseura Iloon Huittisissa. Tottakai hyväksyin tarjouksen sillä siellä missä normaalisti metsästän (Pohjois-Karjalassa Juuassa), ei peuroja ole eikä näin ollen myöskään mahdollisuutta niitä metsästää.
Reissu lähti käyntiin sillä että matkustin ensin Turusta Huittisiin, ja täältä Mikko haki minut ja ajoimme PUMS:in metsästysmajalle jossa tulisimme majoittumaan seuraavan yön. Teimme eväät illaksi ja kävimme heidän ampumaradallaan ampumassa sekä kyttäysaseella että sitten seuraavaa päivää varten myöskin passausaseella. Ohessa kuva laukauksien tarkkuudesta, 100m matkalle n. 1e kolikon kokoiseen maaliin kyttäysaseella. Kyllä ne siinä on missä niiden pitääkin.
Ja sitten ensimmäiselle kyttäyspaikalle noin kello 16. Mikko tiesi kertoa että tässä on käynyt useita pukkeja sekä myöskin vasaporukoita, ja minulla oli lupa ampua vasa. Aikaa kului, ilta alkoi hämärtymään, ja sitten, n.klo 18 aikaan Mikko tökkäisi minua ja kuiskasi että "shh, oikealta tulee". Aloin katsomaan pimeyteen aseen kiikarin läpi ja huomasin että yksinäinen naaraspeurahan se sieltä varovasti asteli ruokintapaikalle. Ei näy vasoja, ajateltiin. Ruokintapaikalle naaraan jälkeen ilmestyi vielä 2 pukkia, toisella näytti olevan 6 piikkiä ja toisella 8 ja nämä alkoivat hiukan siinä sarviaan kalistelemaan ja äkkiä pienempi pukki tajusi paikkansa ja päästi isomman syömään. Tässä paikassa odottelimme vasoja saapuvaksi vielä kello 20.00 asti mutta niitä ei koskaan näkynyt joten päätimme vaihtaa paikkaa.
Teimme autolla pienen siirtymän toiselle kyttäyskopille, ja siellä kyttäsimme pari tuntia mutta ei näköhavaintoa. Pari pukkia puhalteli toisilleen viereisessä metsikössä mutta eivät ikinä suostuneet tulemaan näkyville. Päätimme että eiköhän kyttäys ollut tältä illalta tässä, lähdetään majalle hiukan syömään ja nukkumaan muutamaksi tunniksi ja sitten uusi yritys. Majalle saavuimme hiukan 23.00 jälkeen ja paistelimme makkarat ja painuimme nukkumaan vähän jälkeen puolen yön.
Herätys soi 03.45, nousimme ylös, keitimme ja joimme kahvit ja lähdimme takaisin edellispäivän ensimmäiselle kopille kyttäilemään. Hiukan ennen tätä koppia ja ruokintapaikkaa on myöskin toinen kyttäyskoppi, ja Mikko osoitti kirkkaalla taskulampulla kopin edessä olevalle ruokintapaikalle että näkyisikö siellä mitään. Näkyihän siellä, 2 vasaa pomppi ruokintapaikan takana olevaan metsään. Saavuimme kopille johon olimme aikeissa mennä, ja kyttäsimme siellä muutaman tunnin mutta metsästettävistä eläimistä ei ollut mitään havaintoa. Viereisellä pellolla kylläkin kettu haukkui aikansa ja sekin sitten hiljeni. Aamu alkoi pikkuhiljaa valkenemaan ja ajattelimme lähteä tästä kopista pois hakemaan Mikon mäyräkoira Mooseksen hänen kotipihastaan, sillä edessämme olisi päivä koiralla metsästyksen parissa. Tarkastimme vielä valon kanssa tuon ruokintapaikan jossa aikaisemmin oli peuroja ollut, ja niinhän siellä taas oli. 2 vasaa ja 2 silmäparia kiilui vielä metsän puolella. Kirosimme hieman sitä että eivät sinne tulleet missä kyttäsimme, vaan 500m päässä olevalle toiselle paikalle. Nooh, kuuluu lajin luonteeseen.
Ajelimme Mikon kotipaikalle, hörppäsimme kahvit, nostimme Mooseksen autoon ja jatkoimme matkaamme takaisin PUMS:in metsästysmajalle jossa porukan kokoontuminen oli sovittu klo. 9.00.
Porukka olikin kokolailla saapumisemme jälkeen kasassa, porisimme hetkisen kuulumisia ja minä tutustuin minulle entuudestaan tuntemattomiin metsämiehiin jotka osoittautuivatkin oikein vieraanvaraisiksi ja hienoiksi tyypeiksi!
Katsoimme passipaikat kuntoon ja minä hyppäsin erään peuramiehen kyytiin joka vei minut omaan passipaikkaani. Mikko lähtisi vähän matkan päästä koiran kanssa liikkeelle, niinkuin myöskin seurueen toinen koiramies. Viereinen passimies ilmoitti että kettu tulee meidän passiamme kohti, ja kuinkas ollakaan sieltähän se ojanpohjaa pitkin loikki suoraan päin, mutta itse mokasin ottamalla aseen vähän liian nopeaan ja äänekkäästi pois selästäni ja kettu kääntyi takaisin päin. Kettu kävi vielä viereisen passimiehen edessä pariin otteeseen mutta hän ei pystynyt sitä ampumaan. Samaan aikaan koiralla oli peura-ajo käynnissä, ja seurailinkin sitä Trackerista mutta se painui vähän väärään suuntaan ja näin ollen tästä ajosta emme mitään saaneet.
Lähdimme majalle suunnittelemaan toista ajoa, hörppäsimme kahvit ja lähdimme passipaikoillemme. Minun passikseni valittiin melkoisen kuuma paikka keskeltä aukkoa. Ajot lähtivätkin käyntiin äkkiä ja minun passiani päin lähti toinen koirista ajamaan yksinäistä naarasta, ja pääsin sitä myöskin näkemään mutta valitettavasti tämä kulki aukon vieressä olevaa taimikkoa pitkin ja pääsi näin ollen livahtamaan passiketjusta. Tästäkään ajosta emme kaatoa saaneet.
Päätimme yrittää vielä kerran, mutta joko peurat olivat liian viekkaita tai sitten oli sellaisia peuroja joita ei saanut ampua. Elikkä tästäkään ajosta emme kaatoa aikaiseksi saaneet. Noh, huonoa tuuria oli hiukan mukana, mutta niinkuin sanotaan: "sitä ei noin vain oteta, se saadaan".
Me lähdimme tästä sitten oikeastaan aika suoraan Mikon kanssa jatkamaan siitä mihin aamulla jäätiin, eli kyttäämään. Kävimme ensin istumassa yhdessä kopissa 16.00-18.00 välisen ajan mutta mitään ei ruokintapaikalle tullut. Ohessa vielä hiukan pimeitä kuvia tästä kopista:
Tämän paikan jälkeen päätimme lähteä vielä kokeilemaan että josko siihen paikkaan missä aamuyöllä näimme lampun kanssa peuroja, tulisi näin illallakin jotain. Nyt meillä oli lupa ampua myöskin piikkipukki taikka naaras, niin ei tarvitse pelkästään vasaa jahdata. Koppi oli hiukan ahdas, yhdelle rakennettu mutta saimme kuin saimmekin itsemme sinne ängettyä. Asettelimme aseen kopin ikkunaan ja katselin paikkaa hiukan. Tähän olisi hyvä ampua, jos jotain tulisi näkyviin. Ruokinta-automaatti keskellä pientä peltoplänttiä, ja pellossa lunta joka valaisisi ja sitä vasten näkisi hyvin peuran siluetin. Rupesimme kyttäilemään, meni tunti, ja meni toinen. Yhtäkkiä n.klo 20.30 Mikko tönäisi minua olkapäähän ja kuiskasi että "nyt tulee peura vasemmalta". Tässä kohtaa sydämeni alkoi luonnollisesti hakkaamaan melko kovasti, ja aloin etsimään peuraa aseen kiikarin läpi Mikon osoittamasta suunnasta. Noin 10 metrin päässä ruokinta-automaatista se oli, käveli hissukseen sitä kohti ja pysähteli välillä syömään jotain maasta. Kuiskasin Mikolle että "ei tällä sarvia näyttäisi olevan". Peura tuli vähän huonosti meitä päin ampumista ajatellen, joten odottelimme kaikessa rauhassa.
Yhtäkkiä peura nosti päätään ja alkoi ottaa vainua, ja katsoi suoraan meitä päin. Haistoiko tai kuuliko se meidät? En tiedä. Joka tapauksessa peura lähti hissuksiin kävelemään suuntaan mistä tulikin, ja minä seurasin kokoajan kiikarin läpi sen kävelyä kohti metsää. Peura kääntyi hetkellisesti kyljittäin meitä päin, ja ajattelin että nyt on se mahdollisuus, siirsin punapisteen lavan taakse, puristin ja ilmoille kajahti laukauksen ääni. Peura selvästi hytkähti osuman merkiksi, ja lähti juoksemaan metsään. Tässä vaiheessa minä ja Mikko laskeuduimme kopista alas, ja lähdimme tutkimaan osumapaikkaa. Täällä on runsaasti verta, hyvä osuma!
Lähdimme seuraamaan verijälkeä, ja verta oli todella reilusti koko matkalla. Sitten löysin etsimäni, siinä se nyt on! Elämäni ensimmäinen peura. Hämmennyin hieman sillä peuralla oli kuin olikin pienet sarvet, vaikka ennen ampumista sanoinkin että ei sillä olisi.. Noh, juuri oikeanlainen poistettava pukki, piikkipukki oli kuitenkin nurin! N.70 metriä oli vielä osumapaikalta juossut vaikka osuma olikin aivan loistavasti vitaalialueella.
Vedimme peuran pellolle, nostimme auton kyytiin ja ajelimme takaisin PUMS:in majalle jossa nyljimme sekä suolistimme peuran. Otin peuralta myöskin kallon talteen josta teetän trofeen muistoksi ensimmäisestä kaatamastani peurasta. Pesimme vielä hallin ja jätimme peuran ruhon kylmiöön roikkumaan. Lähdimme Mikon kotiin, syömään iltapalaa sekä saunomaan. Nukkumaan pääsimme n. klo 01.00 aikoihin ja pitkän päivän päätteeksi nukkuminenkin teki hyvää ja ainakin itse nukahdin samantien kun vain laitoin silmät kiinni.
Vähän pidemmät yöunet kuin edellisyönä, ja herätys oli klo 8.00 aikoihin. Söimme hiukan aamupalaa ja lähdimme Metsästysseura ILO Huittisten peuraporukan kanssa jälleen päiväksi mäyräkoiralla tapahtuvaan jahtiin. Tälläkin kertaa Mikko toimisi koiramiehenä ja minä liittyisin mukaan passiketjuun.
Kun passit oltiin saatu kiinni, niin koirat lähti liikkeelle. Eipä aikaakaan kun viereinen passimies ilmoitti omia aikojaan liikkuvasta yksinäisestä naaraasta joka oli tulossa minua päin. Ase pois selästä ja samassa näinkin etuvasemmalla liikettä. Tämä peura säästi henkensä liikkumalla n. 100m päässä aukolla, jossa kasvoi ilmeisestikin vadelmapusikkoa. Siellä se kulki kaikessa rauhassa, mutta missään välissä ei ollut sellaista rakoa että pääsisin ampumaan ja peura jatkoi matkaansa kadoten pian metsään.
Pian Mikko ilmoitti että kolme peuraa on liikkeellä kohti passiketjua. Yhtäkkiä viereisestä passista pienen hakkuuaukella sijaitsevan mäen takaa kajahti laukaus, ja toinenkin. Sieltä suunnasta 153metrin päähän (myöhemmin mitattu) juoksi ja jäi seisomaan naaraspeura. Vaihdoin aseen suurennokseksi 12x ja tähtäsin peuraa lavan kohdalle, puristin liipaisimesta ja jälleen laukaus kajahti ilmoille. Peura tipahti niille sijoilleen. Hiukan myöhemmin selvisi että naapuripassimies ampui tältä ensin vasan ja ampui myöskin tätä ja minä lopetin. Sekä hänen ampumansa laukaus tähän peuraan että minun ampumani laukaus olivat molemmat tappavia. En ole ikinä noin pitkältä matkalta joutunut käsivaralta ampumaan, mutta aika hyvinhän se meni!
Samasta alueesta löytyi vielä peuroja, mutta ne eivät passiketjuun ikinä tulleet vaan osasivat kiertää meidät hyvin. Lopettelimme jahdin niiltä osin, pudotimme peuroista suolet pois ja vedimme ne läheiselle tielle josta ne nostettiin auton kyytiin ja kuljetettiin nylkyvajalle. Menimme Mikon kanssa vielä seuraamaan näiden kahden nylkemistä, ja kun meitä ei siellä oikeastaan tarvittu, niin lähdimme pois että kerkiäsin klo 15.00 lähtevään Huittinen-Turku bussiin.
Kaiken kaikkiaan mahtava reissu, paljon saatiin työtä tehdä varsinkin ensimmäisen kaadon eteen, mutta kyllä kannatti! Sain tutustua mitä hienoimpaan metsästyksenmuotoon, peuranmetsästykseen. Sain tutustua ihan huippuihin tyyppeihin joita jahdeissa mukana oli. Sain jälleen nauttia minulle niin tärkeästä ja rakkaasta lajista ja saan olla kiitollinen kummisedälleni tästä kaikesta että olen tähän lajiin uppoutunut.
Kiitos kovasti Punkalaitumen metsästysseuralle ja sen väelle, sekä Metsästysseura ILO Huittisten porukalle että sain olla teidän vieraananne unohtumattomassa elämäni ensimmäisessä peurajahdissa. Erityiskiitokset Mikolle kutsusta ja perehdyttämisestä lajin saloihin, majoituksesta, aseiden lainaamisesta sekä kaikesta muusta avusta jota annoit minua kohtaan viikonloppuna! Tätä en hevillä unohda.
